torstai 19. huhtikuuta 2018

Laatoitettavat lattiakaivon kannet


Kuva: Purus.fi

Ajattelin kertoa teille hieman meidän lattiakaivon kansista. Kuten jossain aiemmassa postauksessa saatoin jo mainita, niin perus lattiakaivon kannet tuntuvat niiiin tylsiltä ja olen pohtinut niille kuumeisesti vaihtoehtoja. Taloa suunnitellessa emme huomanneet asiaa sen kummemmin edes ajatella, jotta olisimme voineet sijoittaa lattiakaivojen paikat niin, että saisimme seinän vierustalle tyylikkäät ja huomaamattomat lattiakaivot. Esimerkiksi tällä hetkellä kovassa huudossa olevat Unidrainit. Toki lattiakaivojen kansia saa nykyään jos jonkinmoisilla kuvioilla varustettuna tai vaikkapa tilattua itse suunnitellulla kuviolla. Vaihtoehtoja kyllä löytyy, mutta edellä mainitut ei kuitenkaan miellytä omaa silmää. Onneksi on olemassa rakentajan hyvä ystävä Google! Muutama päivä googlettelua ja ongelma oli viimein ratkaistu!

 




Purus Tile Insert, laatoitettava lattiakaivon kansi, Purus, lattiakaivon kansi, kaivon kansiMeille tulee Puruksen valmistamat laatoitettavat neliö Tile Insert lattiakaivon kannet. Kyseinen kansi sopii useimpiin perus lattiakaivoihin, joiden kansikoko on 130/150 mm, eikä se vaadi mitään erillisiä suunnitelmia tai ratkaisuja rakennusvaiheessa. Kanteen voidaan kiinnittää 15 cm x 15 cm kokoinen lattialaatta, jolloin lattiakaivosta saa joko hyvin huomaamattoman tai halutessaan vaikkapa kylpyhuoneen katseenkiinnittäjän. Kannen näkyvät osat ovat rosteriset. Vesi pääsee valumaan kaivoon noin 5mm syvistä kantta jokaiselta reunalta ympäröivistä raoista. Laatoitettavan kannen alla on ihan normaali sihtiosa ja sen putsaaminen on helppoa. Ei tarvitse kuin nostaa laatoitettu kansiosa pois. Kansi kestää myös 300kg:n painon, joten tukevaa tekoa.

Parhaiten kannen laatoittaminen onnistuisi tietenkin 15 cm x 15 cm laatalla, mutta meidänkin lattiaan oli valittuna jo perus 10 cm x 10 cm laatta. Muutamissa kuvissa olen törmännyt kyseiseen kaivonkanteen, jossa symmetrisyyttä ei ole otettu huomioon ja kaivonkansi sijoittuu laattajaon kanssa hieman hassusti. Halusin ehdottomasti kaivonkannen sulautuvan täydellisesti lattiaan, joten symmetrisyys oli taas tärkeässä osassa ja kylpyhuoneen lattian laatoitus aloitettiinkin kaivonkannesta, jotta laatat saatiin sopimaan täydellisesti jaoltaan kanteen. Kaivonanteen leikattiin 4 samankokoista palaa laatasta ja laatan ylimääräiset osat kiinnitettiin kaivon reunoille. Ja tästä edettiin eteenpäin. Postauksen lopussa olevat kuvat varmasti selventävät asiaa. 


Laatoitettava kansi on hyvännäköinen myös isojen laattojen kanssa, sillä se tekee lattiasta yhtenäisen ja kaivon olemassaoloa ei melkein huomaa. Laatoitettava kansi on siitä kiva, että se sulautuu hyvin muuhun lattiaan, eikä hyppää silmille. Uskon valitsemamme kannen olevan kätevä myös silloin, kun pesen koiraa kylpyhuoneessa. Muutamaan kertaan koira on saanut tungettua kyntensä jotenkin normaalissa perus lattiakaivossa oleviin reikiin ja sitten on menty kaivonkansi jalassa pitkin kylpyhuonetta. Tämäkin ongelma ratkeaa siis samalla. Kylpyhuoneen osalta kansi on siis asennettu ja näyttää hyvältä. Ostimme vastaavan kannen myös kodinhoitohuoneen lattiakaivoa varten, joten sinne tulossa samanlainen. Paljon mukavampi katsella tasaista nättiä laatoitusta huomaamattomalla kaivonkannella. Tykkään! 

Ps. Alla olevissa kuvissa laatoituksen saumojen putsaus työn alla, joten älkää kiinnittäkö huomiota niihin... 


Blogissa ollut messulippuarvonta on myös suoritettu ja voittajiin on otettu yhteyttä. 
Liput  Piha, Puutarha & Porin Rakennusmessut 2018 tapahtumaan voittivat Tarja O. & Maisa.S!




Purus Tile Insert, laatoitettava lattiakaivon kansi, Purus, lattiakaivon kansi, kaivon kansi, Rakennusblogi
Kaivonkannen kehys laatoitettuna paikoilleen



Purus Tile Insert, laatoitettava lattiakaivon kansi, Purus, lattiakaivon kansi, kaivon kansi, Rakennusblogi
Laatoitettavan kansiosan alla oleva sihti



Purus Tile Insert, laatoitettava lattiakaivon kansi, Purus, lattiakaivon kansi, kaivon kansi, Unelmista toteutukseen, Rakennusblogi
Laatoitettu lattiakaivon kansi paikoillaan



 

1 kommentti:

  1. Kiitos mielettömästi vinkistä! Meidän lattiakaivon probleema on ratkennut ja tämä on juuri sopiva vaihtoehto meille kun budjetti ei taivu unidrainiin tai vastaavaan! Tilaus laitettu jo menemään :) Kiitos!!

    VastaaPoista

Hienoa että löysit blogiini. Toivottavasti viihdyit! Olisi mukava jos jättäisit kommenttia vierailustasi.