lauantai 30. syyskuuta 2017

Bling Blingiä

Rakennusblogeja ja nettiä on tullut viime aikoina selailtua urakalla ja muutamia hienoja ideoita tullut samalla bongattua. Etenkin yksi bongaus on jäänyt mieleen jo vuoden alusta heti ensikohtaamisesta lähtien. Nimittäin Savon valmistama Elica Star niminen saarekemallin liesituuletin. Liesituuletinta kuvaillaan muun muassa seuraavasti; "Elica Star on unelmien liesikupu, joka loistaa keittiössäsi kuin timantti! Elica Star designliesikupu tuo tyyliä ja joustavuutta keittiöön." Liesikupu kiinnitetään vaijereilla kattoon, joten mitään putkia tai muita rumia tötteröitä ei näin ollen tarvita. Tämä kiinnitysmahdollisuus on itsellekin mieluisampi, sillä meillä keittiöön on tulossa saareke ja liesituulettimen paikka tulee olemaan keskeisellä paikalla keittiössä ja viistossa sisäkatossa, joten mielummin pari pientä vaijeria ja katseenkestävä designliesikupu kuin pitkä ja ruma liesikuvun hormiputki tavallisella liesituulettimella keskellä keittiötä. Tämä kyseinen liesikupu toimii samalla myös valaisimena, sillä siihen saa valon. Selkeästi siis kaksi kärpästä yhdellä iskulla! ;)


 Kuva: Etuovi.com


Liesituulettimessa on Long Life -hiilisuodatin, jonka läpi tuuletin suodattaa puhdistetun ilman takaisin huoneilmaan. Heti ensimmäisenä tulee mieleen, että miten tuollainen sitten pidetään puhtaana? Siihenkin oli helppo ratkaisu, sillä kristallit irtoavat kätevästi levyinä ja ne on helppo pestä. Samoin suodatin voidaan pestä astianpesukoneessa. Entä hinta? Todella suolainen... Normaalihinta on 3200 euron paikkeilla, huh! Tähän saa vielä satasen lisämaksusta kaukosäätimen jos kokee tarpeelliseksi säätää tuuletinta kauempaa.




No tuleeko meille sitten tälläinen? No tulee!! En ole saanut tätä mielestäni sitten ensinäkemän ja olen edelleen aivan ihastunut kyseiseen liesituulettimeen. Mielestäni tässä on sitä jotain, jota tuleva keittiömme selkeästi kaipaa... Miehelle tätä myös aiemmin muutamaan kertaan esittelin ohimennen ja tuuletin sai hyväksynnän, en tosin uskaltanut kertoa hintaa. Bongasin kyseisen liesituulettimen tällä viikolla pienessä alennuksessa ja ilmaisella kotiinkuljetuksella, enkä enää voinut vastustaa ja olla ottamatta asiaa puheeksi miehen kanssa uudelleen. Kerroin hänelle ensin vain tämän alennetun hinnan ja sehän häntä hirvitti, saati sitten tuo alkuperäinen hinta. Ilmeisesti hänelle olisi kelvannut useampi halvempi vaihtoehtokin, mutta minulle tämä oli juuri se yksi ja ainoa vaihtoehto. Sain tahtoni läpi ja tälläinen muuttaa meidän tulevaan keittiöön!

perjantai 29. syyskuuta 2017

Pohjatyöt etenee

Blogi on elänyt hieman hiljaiseloa viime päivät, koska on tuntunut ettei mitään näkyvää ole tontilla tapahtunut. Tarkemmin mietittynä kuitenkin huomaa, että onhan sitä sittenkin saatu taas asioita etenemään ja ollaan taas askeleen lähempänä tulevan kodin valmistumista. Kulmamerkit saimme tulevan talon ja tallin osalta tontille heti seuraavalla viikolla aloituskokouksesta ja näin ollen kaivinkonekuski pääsi hommiin. Tunne siitä, ettei mitään näkyvää ole tontilla tapahtunut johtuu siitä, että suurin osa aikaansaannoksista on ollut vain hetken näkyvillä ja sitten taas peitetty maan alle. Vesijohto on liitetty ja kaivettu oikealle paikalleen. Samoin viemärit alkavat olla liitettyinä ja oikeilla paikoillaan, kuten muutkin tarvittavat maan alla menevät putket jne. Eräs kärsimätön ei vaan jaksaisi millään odottaa, että saadaan enemmän näkyvää edistymistä aikaiseksi!


Putkia ja kaivoja tontille saapuneena



Ulkomittauskeskus on saapunut tontille ja sähköyhtiön pitäisi tulla se kytkemään kunhan saisivat aikaiseksi! Tuntuu kyllä toivottomalta asioida heidän kanssaan. Ensin sai soitella sopimuspapereiden perään, jotka luvattiin jo ensimmäisessä puhelussa lähettää postitse sekä sähköpostitse. Ei kuitenkaan näkynyt. Samoin tarjous sähkökaapin siirtämisestä ei ole meitä tavoittanut. Aiemmin kerroinkin, että kyselimme mitä sähkökaapin siirtäminen pois tontiltamme tulisi maksamaan, sillä se sijaitsee hieman typerästi tonttimme puolella. Tämän jälkeen soiteltu puolestaan kytkennän perään. Aina sama vastaus. Ensin ihmetellään ja pahoitellaan, luvataan toimittaa asia eteenpäin oikealle henkilölle, jonka jälkeen luvataan ottaa pikimmiten yhteyttä meihin. Ei kuulu eikä näy, taidetaan taas maanantaina vaihteeksi olla yhteydessä heihin ja antaa hieman tiukempaan sävyyn palautetta. Sähkö kuitenkin pitäisi olla käytössä kun Perustava saapuu tekemään perustuksia muutaman viikon päästä.



Sähköpääkeskus/Ulkomittauskeskus tontille saapuneena iltahämärässä


Viemäriliittymän kaivuuta


Lisää kaivauksia



lauantai 16. syyskuuta 2017

Aloituskokous ja aloituslupa

14.9 oli aloituskokous kaupungintalolla klo 10. Paikalla olimme me, vastaava työnjohtaja sekä kaupungin rakennustarkastaja. Aloituskokous käytiin läpi leppoisassa tunnelmassa. Kävimme ensin läpi piirrustukset talon ja autotallin osalta, niistä ei ollut mitään moitittavaa tai huomautettavaa. Rakennustarkastaja kommentoi pohjapiirroksemme olevan käytännöllinen, eikä sisällä turhaa hukkatilaa. Tätähän me olimme hakeneet jo alunperin, kun sopivaa pohjaa aloimme suunnittelemaan.

Aloituskokouksessa listasimme vielä kertaalleen ylös kuka tekee mitkäkin suunnitelmat esimerkiksi LVI-suunnitelmat, sähkösuunnitelmat jne jne. Mitään moitteita ei tullut ja paperit oli nopeasti käyty läpi. Vinkkejä ja muistettavaa eri rakennusvaiheisiin saimme taas rutkasti kotiin viemiseksi. Aloitusluvan saimme myös samalla ja kaupungilta lupasivat tilata tontille kulmien merkinnän mahdollisimman pikaisesti, niin pääsemme aloittamaan pohjien kaivamisen. Kaupungin oma merkitsijä on lähtenyt opiskelemaan, joten kulmien merkitseminen tilataan ulkopuolelta. Toivotaan, että ehtisivät jo ensiviikon alussa niin kaivaukset päästäisi aloittamaan ensiviikon aikana.



Rakennusaikainen ovikin tuli bongattua edullisesti tori.fi sivustolta ja kävimme sen noutamassa naapuri paikkakunnalta, ei onneksi tarvinnut sen kauempaa hakea. Nyt on sekin asia hoidettu. Jukkatalo siis haluaa, että rakentamisen ajaksi laitetaan etuoveksi väliaikainen ovi, jottei uusi ovi vaurioidu kun tavaraa kannetaan sisälle ja ulos. Uusi lopullinen ovi asennetaan pakoilleen vasta sitten, kun talo luovutetaan meille. Aikamme ehdeimme jo tätä ovi asiaa selvittelemään, sillä tuntui ettei mistään löytynyt sopivaa ovea. Tai jos löytyi niin olimme aina hitusen myöhässä ja joku oli juuri ehtinyt oven hakemaan. Oven piti olla oikean kokoinen, sisältää miellään karmit, avaimet sekä lukkopesän jne. Onneksi tuli bongattua torista tuo kyseinen ovi, joka sisälsi kaikki edellämainitut ja oli vielä muutenkin siisti.




Naapuritontilla sijaitsevan omakotitalon pihassa kasvaa erittäin iso kuusi, joka on aiheuttanut hieman pelkoa. Viereisiä omalla puolella olleita kuusia kaadettaessa osa niistä oli alkanut mädäntyä rungosta ja ajatus siitä, että joku kerta syysmyrskyssä tämä naapurin kuusi kaatuisi huonolla tuurilla autotallimme päälle, ei kuulostanut yhtään mukavalta. Olimme yhteydessä talon omistajaan ja hänen kanssa asiasta keskusteltua hän suostui, että kuusi kaadettaisi. Oli itsekin sitä pohtinut, mutta vanhana ihmisenä ei ollut saanut aikaiseksi alkaa asiaa selvittämään. Lupasimme hoitaa asian selvittämisen hänen puolestaan ja puun kaato saatiinkin jo sovittua samalle viikolle. Tuli hienon avaraa ja nyt ei tarvitse syysmyrskyissä pelätä kaatuuko kuusi joskus jompaan kumpaan suuntaan aiheuttaen vaurioita.



lauantai 9. syyskuuta 2017

Rakennuslupa saatu!

Tottahan ne siellä kaupungintalolla viime viikolla puhuivat kun rakennuslupaa koskevat paperit heille jätimme. Lupailivat että mahdollisesti jo seuraavalla viikolla olisi paperit käsitelty. 28.8 maanantaina tosiaan veimme paperit kaupungintalolle ja torstaina 7.9 odotteli postilaatikossa rakennuslupa hyväksyttynä, jes!


Aloituskokoukselle saatiin myös aika sovittua ja se pidetään kaupungintalolla 14.9 eli ensiviikon torstaina. Paikalle tulee vastaava työnjohtaja, rakennustarkastaja ja me. Samalla sovitaan talon kulmien merkitsemiselle ajankohta, niin kaivurikuskimme pääsee tontille hommiin ja saadaan pohjien kaivaminen aloitettua. Viikolla 42 pitäisi olla pohjat viimeistään kaivettuna talon osalta, joten noin 6vk aikaa, vielä ollaan siis hyvin aikataulussa.


kuva: google hakupalvelu


Kovasti on tullut viime aikoina nettiä selattua ja eri rakennusblogeja yms. luettua ideoita etsien. Pinterest on osoittautunut myös oikein toimivaksi ja sieltä onkin tullut useita kuvia tallennettua.
Nettiä selatessa bongasin myös Bauhaussissa parhaillaan meneillään olevat sensaatiopäivät ja tämän myötä paljon alennuksia. Mainoslehtisestä tuli bongattua tarjouksessa olevat väliovet karmeineen ja sen verran hyvä tarjous oli, että laitoimme väliovet tilaukseen. Nyt on sekin asia hoidettu ja saimme oville vielä ilmaisen kuljetuksenkin kotiin, joten vältyttiin yhdeltä Tampereen reissulta. Saattoi tulla tosin halvemmaksi tällä tavalla, sillä veikkaanpa että kaikenlaisia heräteostoksia olisi muuten kertynyt myös ostoskoriin jos itse olisimme paikanpäälle lähteneet.


Tontille tuli hommattua valmiiksi trukkilavoja, joiden päälle Jukkatalo sitten toimittaa tulevia materiaaleja.







lauantai 2. syyskuuta 2017

Muutto, Rakennuslupa, vesi- ja sähköliittymät

Maanantaina 28.8 saatiin vietyä muuton lomassa rakennuslupahakemus kaupungille. Kaikki tarvittavat liitteetkin olimme onnistuneet haalimaan kasaan. Välillä oli jo pää ihan sekaisin, että mikä on minkäkin niminen kaavake, piirros tai lomake. Heittivätpä siellä ilmoille sellaisen, että mahdollisesti jo seuraavalla viikolla saisimme kuulla vastauksen hakemukseemme. Katsotaan tuleeko tosiaan noin nopeasti vastaus ja mitä mieltä suunnitelmistamme ovat. Mitään kaavoista poikkeavaa tai kummallista niissä ei ainakaan pitäisi olla.


Muutto vuokra-asuntoomme osui myös samalle päivälle ja molempien vanhemmat ehtivät myös muuttoavuksi, kiitos heille. Tavaraa siirtyi talosta autoihin ja sitä mukaa kun autot olivat täynnä lähdettiin niitä tyhjentämään joko tulevaan asuntoomme tai vanhempieni luokse varastoihin. Muutto sujui hyvin ja suunnitelmat pitivät kaiken muun paitsi yhden sohvan osalta, joka ei mahtunutkaan vuokra-asuntoomme ja jouduimmekin ottamaan vuodesohvamme vuokra-ajaksi käyttöömme. Toinen sohva piti saada myydyksi torstaihin 31.8 mennessä, jolloin talo oli luovutettava uusille asukkaille. Ostajat onneksi löytyivät nopeasti tori.fi kautta ja sohva vaihtoi omistajaa eikä sitä tarvinnut alkaa säilömään tai vastaavaa, koska olimme päättäneet että tulevaan taloon sohva ei enää kanssamme muuttaisi. Kaikki isoimmat tavarat ja huonekalut saimme maanantain aikana siirrettyä ja seuraavat päivät saimmekin keskittyä pienten tavaroiden kuskaamiseen ja muuttolaatikoiden purkuun vuokra-asunnossamme. Torstaiksi jäi vielä talon siivous ja luovutus klo 15 mennessä. Ehdittiin, mutta voisi sanoa, ettei yhtään ylimääräistä aikaa kuitenkaan jäänyt kun työvuorot vielä verotti osansa.


Sähkö-ja vesiliittymien osaltakin ollaan asioita saatu vietyä eteenpäin ja hakemuksia jätettyä. Odotellaan vastauksia ja vahvistuksia. Vesilaitoksen mies oli vielä lomalla ja palaa seuraavana maanantaina työpaikalleen. Lomakkeen saimme kuitenkin jätettyä kaupungintalolle häntä odottamaan. Sähköyhtiöltä kyselimme samalla sopimusta tehdessämme hintaa sähkökaapin siirtämiselle, sillä tonttiemme välissä sijaitsee sähkökaappi hieman typerästi pihamme puolella. Olisi mukavampi jos kaappia siirrettäisi muutama metri tien laitaan. Tarkoituksenamme on kuitenkin jossain vaiheessa aidata piha niin sähkökaappi jäisi pihamme sisälle tässä tapauksessa. Katsotaan mitä vastaavat, mitään useita satasia ei tee kuitenkaan mieli alkaa makselemaan tämän takia.


Ja taas purkamaan muuttolaatikoita... (Loputon urakka)