perjantai 16. helmikuuta 2018

Sisäkaton levytys

Viimein olemme päässeet itse talon kimppuun ja meidän osuutemme projektista on alkanut. Hommat aloitettiin sisäkattojen levytyksellä. Meille on siis tulossa levytetty katto, joka maalataan valkoiseksi. Katon levytyksen aloittamisen suhteen jouduimme hieman odottelemaan, sillä tiiveysmittaus oli luvassa vielä ennen, kuin pääsimme asentamaan levyjä kattoon. Emme halunneet aloittaa levytystä ennen tiiveysmittausta, sillä mittauksen aikana on hyvä, että höyrynsulkumuovi on katossa näkyvissä ja mahdolliset vuotokohdat on täten helppo paikata, mikäli niitä löytyisi. Tiiveysmittaus on nyt ohi ja siitä kirjoittelen oman päivityksensä, kunhan ensin saan lopulliset mittaustulokset vielä itselleni. Edellinen viikonloppu oli varattu viimein levytyshommille ja saatiin myös apujoukkoja paikalle, kiitos heille!


Levyhissi, Katon levytys, Levyhissi katon levytyksen apuna

Saimme lainaksi nostimen, josta pienin muutoksin saatiin aikaiseksi levyhissi. Tämän avulla saimme nostettua helpommin levyt paikoilleen kattoon. Ensin oikean kokoiseksi mitattu kipsilevy nostettiin nostimen päälle, jonka jälkeen veivattiin hissi kohti kattoa. Levyn ollessa oikeassa kohdassa, oli ruuvaus helppo suorittaa, eikä tarvinnut huolehtia levyn pysymisestä ylhäällä. Nostin pystyy nostamaan 3,5 metrin korkeuteen, eli riittää juuri ja juuri avuksi olohuoneen ja keittiön välisen vinon sisäkaton levyttämiseen. Levyhissin ylätasoa on mahdollistaa kallistaa, joten senkin osalta oikein toimiva laite vinon sisäkaton levyttämiseen. Muualta talomme huonekorkeus on 260cm, paitsi saunassa ja pesuhuoneessa katto on laskettu 240cm korkeuteen.

Senco, Senco nauharuuvain, Nauharuuvinväännin,
Apuna ruuvauksessa oli tarkoitus käyttää akkukäyttöistä Sencon nauharuuvainta, jonka haimme lainaan vuokraamosta edellisenä päivänä. Olin törmännyt tähän kätevään laitteeseen aiemmin muutamassa blogissa ja todennut hehkutusten perusteella kannattavaksi hankkia levytyksen ajaksi vuokralle. Nauharuuvaimen pystyy säätämään niin, että kone ruuvaa jokaisen ruuvin haluttuun syvyyteen, eli juuri paperipinnan alapuolelle niin, ettei ruuvi jää mistään kohtaa koholle (kittaaja kiittää...). Ei tarvitse kuin asettaa ruuvaimen kärki haluttuun kohtaan ja painaa liipaisinta, kone syöttää ruuvia ruuvin perään. Ruuvi porautuu kuin itsestään haluttuun kohtaan ja syvyyteen, helppoa!  Akku käyttöisyys on myös plussaa, eikä johto roiku tiellä. Ruuvaamisen tahti on tämän laitteen kanssa aivan eri luokkaa verrattuna tavalliseen akkuporakoneeseen. Suosittelemme ehdottomasti, mikäli ruuvausta luvassa!

Harmiksemme vuokraamamme nauharuuvaimen pää oli vioittunut, eikä ruuvaaminen kyseisellä laitteella viikonlopun aikana onnistunut, koska se syötti ruuvit aivan vinoon. Vuokraamo oli viikonlopun ajan kiinni, joten se siitä ruuvaimesta. Seuraava mahdollisuus ruuvaimen vaihtoon oli maanantaina, kun liike oli taas auki. Normaalin porakoneen voimin siis mentiin tämä viikonloppu, mutta hyvin se niinkin meni alkuharmituksen jälkeen. Kaikkia ruuveja emme alkaneet kuitenkaan ruuvailemaan, vaan osan levyistä kiinnitimme vain sen verran, että pysyivät varmasti maanantaihin asti katossa, jonka jälkeen saimme vuokraamosta toimivan laitteen viallisen tilalle. Ruuvasimme loput puuttuvat ruuvit paikoilleen nauharuuvaimen avulla. Aivan huikea laite, nopeuttaa niin paljon työntekoa! Onneksi emme alkaneet viikonlopun aikana ruuvaamaan kaikkia ruuveja ilman nauharuuvainta, sillä siihen olisi mennyt aivan turhaa aikaa, nyt oli ruuvit kiinnitetty yhdessä hujauksessa!  


Katon levytys, Katon levytystä, omakotitalon sisäkaton levytys, levykatto Tulevien valaisinten, ilmastointiputkien ja palohälyttimien paikat porattiin levyihin kuppiporalla niille suunniteltuihin kohtiin. Kuppipora onkin reikien tekoon oiva väline ja oikean kokoisen kuppiporan kanssa riittää, että tietää reiän keskipisteen paikan, joten mittaamisen suhteen pääsee vähällä. Olemmekin käyttäneet levytystä edeltäneet päivät kuumeisesti pohtien valaisinten lopullisia paikkoja. Nyt, kun kerrankin saa päättää kaikki valaisinten paikoista lähtien, niin tähän on hyvä käyttää tarvittava aika, niin ei tarvitse jälkeenpäin harmitella, miksi jokin valaisin on väärässä kohdassa. Toivotaan, että valaisimien sijoittelu näyttää hyvältä vielä silloinkin, kun huonekalut ovat kannettu paikoilleen.

Viikonlopun aikana saimme kaikkien huoneiden katot levytettyä, lukuun ottamatta olohuoneen ja keittiön vinoa sisäkattoa. Tämä osuus jätettiin odottamaan seuraavaa lauantaina (eli huomista). Tänään haimme valmiiksi rakennustelineet, jotta pääsemme huomenna tarvittavaan 3.5 metrin korkeuteen asentamaan levyt turvallisesti paikoilleen. Jännä huomata, kuinka talo tuntui hetkessä valmiimmalta, kun levyt olivat katossa! Viimein johdot ovat piilossa, eikä tarvitse katsella sinistä höyrynsulkumuovia ja metreittäin pitkin poikin kiemurtelevia sähköjohtoja.  Vielä kun saadaan kaikki kitattua ja pohjamaalattua, niin tuleva koti tuntuu varmasti valoisammalta ruskeiden kipsilevyjen tuijottamisen jälkeen!

 
kipsilevy, erikoiskova kipsilevy sisäkatossa, sisäkaton levytys


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Hienoa että löysit blogiini. Toivottavasti viihdyit! Olisi mukava jos jättäisit kommenttia vierailustasi.