Nyt on johtoa kerrakseen! Sähkömies on ollut hommissa ja johtoa ilmestyy joka päivä pitkät pätkät pitkin taloa. Tuntuu hullulta, miten hän voi enää pysyä perässä mikä johto kuuluu mihinkin ja mikä kytketään minnekin. Kattoihin tulevat upotettavat led-valaisimet ainakin lisäävät hieman sähköjohdon menekkiä etenkin olohuoneen ja keittiön osalta. Kaikkiin makuuhuoneisiin tulee perinteiset kattovalaisimet, ei upotettavia led-spotteja. Sähkäri on asentanut ulkokeskuksen myös paikoilleen ja siinä se nyt on, kaappi jota juuri rakennusprojektin alussa odotimme tontille vasta saapuvaksi. Kaikki on edennyt kyllä niin nopeasti, ettei perässä meinaa pysyä!
Siinä vaiheessa, kun toinen puoli väliseinistä oli vielä levyttämättä asensimme itse saunakaiuttimien johdoille suojaputken valmiiksi. Toinen pää vedettiin saunaan ja toinen kodinhoitohuoneeseen tulevan kaapin kohdalle, jonne soitin on tarkoitus sijoittaa. Jatkossa voimme kuunnella musiikkia samalla saunan lämmöstä nauttien. Olohuoneen seinään kävimme virittämässä myös putken, jonka kautta seinään sijoitettavan tv:n johdot saadaan kulkemaan seinän sisällä. Putken toinen pää on pistorasioiden kanssa nätisti samassa rivissä. Siitä on sitten helppo laittaa virtajohto pistorasiaan. Asensimme samalla myös vanerilevyä väliseinän sisään helpottamaan ja tukemaan tulevaa tv:n kiinnitystä.
Poistoilmalämpöpumppu saapui 8.1 ja 9.1 se oli kannettu sisälle ja asennettu paikoilleen, vesi kiertää lattiassa ja auttaa samalla lattiavalun kuivumisessa. Valusta on kulunut nyt aikaa noin 5 viikkoa. Yleissääntönä pidetään, että valu kuivuu 1cm per viikko, eli 3-4 viikkoa vielä niin lattian pitäisi alkaa olla kuiva. Ilmastoinnin osalta poistoilmalämpöpumppu ei ole vielä toiminnassa, eli lämmittää tällä hetkellä veden sähköllä, eikä hyödynnä lämpöä ilmastoinnin mukana poistuvasta sisäilman lämmöstä. Kovasti oli erilaisia toimintoja ja valintoja valittavana pumpun asetuksista, kun sitä jokin ilta katselimme. Onneksi Jukkatalo antaa pienen perehdytykseen asiaan ennen talon luovutusta meille.
Suihkujen liitännät oli myös asennettu paikoilleen ja tähän en ollut kovinkaan tyytyväinen, sillä toinen suihkuista oli laitettu todella lähelle kylpyhuoneen oven reunaa. Kuvittelin heti, kuinka pahimmassa tapauksessa suihkussa käydessä osa vedestä valuu oven välistä kodinhoitohuoneen puolelle. Jotenkin todella hölmöä, että suihkun liitäntä oli ylipäätään sijoitettu tuohon kohtaan. Viikonlopun ajan harmittelin asiaa ja maanantaina rakennusporukan tullessa tontille kävimme kyselemässä, että olisiko mitään tehtävissä. Ensin meinasivat, ettei suojaputkissa ja vesiputkissa ole varaa siirtoon, mutta lupasivat selvittää asiaa. Myöhemmin samana päivänä talolla toistamiseen käydessämme yllätys oli suuri, sillä suihkua olikin saatu siirrettyä juuri tarvittavat kriittiset 15 senttimetriä! Tämä muutti tilannetta jo paljon, eikä enää tarvitse menettää yöuniaan tämän suhteen, huh.
Osa lukijoista onkin jo varmaan huomannut, että olen lisännyt blogiimme listan suomalaisista rakennusblogeista. Olen itselleni aikanaan kerännyt listaa eri rakennusblogeista ja seuraankin muutamia niistä aktiivisesti. Ajattelin listasta olevan hyötyä mahdollisesti muillekin ja lisäsin rakennusblogit välilehden blogiin. Sivun löydät yläbannerista muiden välilehtien joukosta. Mukavia lukuhetkiä rakennusblogien parissa! Jos oma blogisi puuttuu listalta niin laita ihmeessä kommenttia, lisätään blogisi listaan pikimmiten :)
Kurkkaa myös muita blogimme suosituimpia postauksia:
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Hienoa että löysit blogiini. Toivottavasti viihdyit! Olisi mukava jos jättäisit kommenttia vierailustasi.