sunnuntai 21. tammikuuta 2018

Ilmalämpöpumppu autotalliin

Autotalli on räystäslistoja ja ikkunapeltejä lukuun ottamatta kokonaan valmis ulkopuolelta. Ulkovuorilaudoitus on paikoillaan, ikkunoiden ja ovien pielilistat ovat asennettuna. Räystäslaudat päätimme jättää vielä asentamatta ja maalata ne ennen asennusta, niin ei tarvitse maalisudin kanssa heilua niskat vinossa, vaan voimme asentaa ne paikoilleen valmiiksi maalattuina. Katsotaan maalataanko jo talven aikana, vai odotammeko kesää ja maalaamme ne samalla, kun talon ja tallin maalauskin suoritetaan. Sisäpuolelta väliseinät ovat paikoillaan ja 2 varastoa ovat hahmottuneet omiksi tiloikseen. Villoitus ja levytys jää kesähommiksi ja siirrymme ensin talon kimppuun, joka luovutetaan meille ensi viikon keskiviikkona 24.1 eli aivan pian!

kymppitalli.fi, kymppitalli autotalli, kahden auton talli, kahden auton autotalli, autotallin rakentaminen

On tullut aika pohtia autotallin lämmitysmuotoa tarkemmin. Jo rakennusprojektin alussa eri vaihtoehtoja selvittäessämme päätimme, että talliin ei asenneta lattialämmitystä tai yhdistetä sitä talon kanssa samaan poistoilmalämpöpumppuun, sillä tallissa ei ole tarkoituksena pitää korkeaa lämpötilaa ympäri vuoden. Talvikaudella riittää pelkkä ylläpitolämpö, jota voidaan sitten tarpeen vaatiessa suurentaa. Molempiin varastoihin sekä autotallin puolelle asennetaan sähköpatterit, mutta suurimman osan lämmityksestä saa kuitenkin hoitaa ilmalämpöpumppu. Ilmalämpöpumpun toimintaperiaate on lyhykäisyydessään seuraavanlainen: Ilmalämpöpumpun ulkoyksikkö vetää ilmaa sisäänsä ja laitteen sisäistä kylmäainetta hyödyntäen sitoo lämpöä, jonka jälkeen putkia pitkin lämmin ilma siirtyy sisäyksikölle, joka puhaltaa lämmintä ilmaa sisäilmaan energiatehokkaasti. Ilmalämpöpumppu toimii samalla myös ilmastointilaitteena ja kosteudenpoistajana. Huoltotoimenpiteiden osalta tärkeintä on pitää sisäyksikön suodatin puhtaana, puhdistaminen onnistuu helposti imuroimalla. On tärkeää myös katsoa, ettei ulkoyksikköön pääse lehtiä tai muuta roskaa tukkimaan ilmankiertoa.


ilmalämpöpumppu, ilmalämpöpumpun valinta
Nyt kun autotallin sisäseinät ovat vielä levyttämättä, on ilmalämpöpumpun asentaminen kätevää ja ajankohtaista. Voi miettiä putkien ja johtojen läpiviennit seinän sisällä ja minimoida näkyvät putket ja muut. Pumppu tullaan sijoittamaan autotallin toiselle pitkälle sivulle, jolloin ulkoyksikkö saadaan hienosti katseilta piiloon tontin rajan ja tallin väliin, jossa harvemmin kuljetaan. Autotalli on yhtä isoa tilaa, joten sijoittamisella ei ole kummempaa merkitystä tässä tapauksessa. Asuinhuoneistoon asennettaessa olisi mietittävä tarkasti paikka, jossa ilmalämpöpumppu tuottaisi suurimman hyödyn ja lämpö leviäisi helposti joka puolelle asuntoon. Kaksikerroksisessa talossa ilmalämpöpumppu suositellaan asennettavaksi esimerkiksi portaikon kohdille, josta lämpö leviää hyvin sekä ylä- että alakertaan.



ilmalämpöpumpun valitseminen, ilmalämpöpumppu autotalliin,
Markkinoilla on monenlaisia ilmalämpöpumppuja, joiden ominaisuudet ja teho vaihtelevat. Asennuskohteen pinta-ala määrittelee, minkälaisen pumpun kyseinen tila vaatii tehoiltaan. Liian pienitehoistakaan ei kannata valita, ettei pumppu joudu käymään koko ajan maksimitehoilla. Mikäli liian pieni pumppu joutuu käymään kokoajan maksimiteholla, kuluttaa se enemmän sähköä verrattuna puoliteholla käyvään tilaan nähden oikean kokoiseen pumppuun. Aikoinaan ilmalämpöpumput pitivät myös kovempaa meteliä, mutta kehityksen myötä uudet laadukkaat ilmalämpöpumput ovat todella hiljaisia. Kehitystä on tapahtunut myös pumppujen ohjattavuuden suhteen, sillä nykyään löytyy pumppuja, joiden säätäminen onnistuu älypuhelimen välityksellä. Löytyy myös pumppuja, joissa 3D sensori ihmisen havaitessaan puhaltaa lämmintä ilmaa joko poispäin ihmisestä tai vastaavasti suoraan ihmisen suuntaan riippuen valitusta asetuksesta. Monenlaista säätöä ja toimintaa siis löytyykin nykyään, joten valinnanvaraa riittää moneen makuun ja tarpeeseen. Ilmalämpöpumpun valinnassa kannattaa ottaa myös huomioon, että tunnetuimpiin laitemerkkeihin on varmemmin saatavilla varaosia vuosienkin jälkeen, mikäli tarvetta myöhemmin ilmenee.



ilmalämpöpumpun ulkoyksikkö, ulkoyksikkö, mitsubishi, mitsubishi ulkoyksikkö
Ulkoyksikkö
Vaikka tässä kirjoituksessa onkin pääasiassa käyty läpi ilmalämpöpumpun käyttämistä lämmittämiseen, voi sillä tietenkin myös viilentää huoneilmaa kesähelteillä. Tosin edelliskesät ovat olleet melko viileitä ja hellepäivistä on saanut enimmäkseen vain haaveilla. Toivotaan tulevan kesän korjaavan tilanteen ja saisimme nauttia edes kesän lämmöstä tämän lumettoman talven jälkeen. Jäämme pohtimaan meidän tarpeisiimme sopivaa ilmalämpöpumppua ja kirjoitan oman postauksen aiheesta, kun pumppu on valittu ja asennettu paikoilleen.




Löydät kattavan valikoiman ilmalämpöpumppuja Taloon.comista kilpailukykyiseen hintaan,
kannattaa kurkata!



Yhteistyössä: Bygghemma


3 kommenttia:

  1. Kivannäköinen autotalli tuli teille ja vielä näyttää kivan tilavalta. Mekin hommasimme juuri rakennuttajan tekemään meidän pihaan tallin, mutta päädyimme puun sijaan teräshalliin. Tuohan on hyvä idea hommata lämpöpumppu sinne sisälle, että voi paremmin säilyttää jotain arvokastakin tavaraa talvisin siellä sisällä.

    VastaaPoista
  2. Me mietittiin sähkölämmitystä tulevaan autotalliin mutta ehkä itsekin harkitsen vielä tätä lämpöpumppua. Juurikin tuo energiatehokkuus kiinnostaa. Kiva kuulla, että asennuskin on helppoa vielä kun sisäseinä on levyttämättä.

    VastaaPoista
  3. Mekin olemme miettineet täällä Lahdessa josko sitä lämmittäisi autotallin, jotta puolisoni voisi puuhastella siellä projektiensa parissa myös talvella. Tuota ilmalämpöpumppua emme olleetkaan tulleet ajatelleeksi yhtenä vaihtoehtona. Oletteko päätyneet käyttämään pumppua kesähelteillä myös viilentämiseen?

    VastaaPoista

Hienoa että löysit blogiini. Toivottavasti viihdyit! Olisi mukava jos jättäisit kommenttia vierailustasi.