perjantai 15. joulukuuta 2017

Meillä on lattia

Pumppuauto lattiavalua tekemässä, lattian valaminen, lattiavalu talvella, kokemuksia Lohja Rudus

Kaikki on ollut lattiavalua varten valmiina jo 23.11 alkaen ja viimein 11.12 maanantaina koitti lattiavalun aika. Maanantaiaamulla kello 8 pumppuauto kurvasi paikalle ja valu päästiin aloittamaan. Kyllä tätä olikin jo odotettu, vaikka odotteluaika meni tosi nopeasti, sillä kokoajan on ollut rakennusprojektiin liittyviä asioita hoidettavana. Päätöksien tekoa, suunnittelua ja tarvikkeiden tilaamista valmiiksi tulevia työvaiheita varten on riittänyt. Pumppuauton kuljettaja pumppasi betonia ja sitä mukaa toinen henkilö tasoitti kurat tasaiseksi laserilla katsottuun oikeaan korkoon. Niin vain kaikki aiemmin vedetyt putket ja muut peittyivät betoniin. Sivusta seuranneena homma kävi reippaasti ja jälki oli siistiä. Lattiavalut on itselle tutunnäköistä puuhaa, sillä isän mukana betoniauton kyydissä on tullut pienenä reissattua useaan otteeseen jos jonkinmoisella työmaalla. Valitettavasti oman isän paikalle kuskaamaa betonia emme tähän taloon onnistuneet saamaan, mutta isän työkaverit hoitivat homman hienosti isäni työskennellessä toisella työmaalla samaan aikaan. Ihan koko lattiaan ei pumppuauton mukanaan tuoma betoni riittänyt, vaan toinen betoniauto saapui tuomaan lisää betonia ja homma saatiin valmiiksi.

lattiavalua, lattian valaminen, lattian valaminen talvella, omakotitalon lattiavalu

lattia liipattu, lattian liippaaminen, lattian valaminen talvella, jukkatalo, lattiavalu

Samana iltana menimme tontille hetkeksi tuulettamaan taloa, sillä melkoinen lämpö ja kosteus nousee betonista, kun se alkaa kuivua. Betonista kosteus nousee kohti pintaa, josta se siirtyy ympäröivään ilmaan. Tämän takia Jukkatalon toimesta takaoven paikalle asennettiin ilmeisesti nimeltään kanavapuhallin, mikäli osasin oikein googletella ja löytää kyseiselle laitteelle virallisen nimen. Tämän puhaltimen tarkoituksena on poistaa kosteutta sisätiloista puhaltaen se ulos. Olimme hankkineet myös rakennuslämmittimen, jolla pidettiin sopiva lämpötila talossa yllä. Tämä rakennuslämmittimen hankkiminen ja asentaminen kuului asiakkaan eli meidän tehtäviin. Lämmitin onneksi löytyi helposti lähipiiristä lainaan tarvittavaksi ajaksi.

betonivalun jälkeinen kanavapuhallin, kanavapuhallin poistaa lattiavalun aiheuttamaa kosteutta

Seuraavana päivänä lattia kesti jo kävelyä ja pitihän sitä käydä heti testaamassa! Olihan se hieno tunne, kun tulevassa kodissamme oli vihdoin lattia. Taas tuuletettiin myös hetken aikaa, eikä ilma sisällä ollut enää yhtään niin trooppinen kuin edellisenä iltana. Toki kosteutta oli havaittavissa, mutta ei yhtään niin paljon kuin aiemmin. Nyt lattiakaivojen kohdille tehdyt kaadotkin hahmotti hyvin. Ovi sai olla päivän mittaan auki pidempäänkin kun autotallin nosto-ovia asenneltiin paikoilleen ja tontilla oli porukkaa paikalla. Lattiassa näkyy etenkin kuvissa pieniä liippauksen jälkiä, mutta todellisuudessa lattiaa paikanpäällä tunnusteltaessa ne ovat noin 1-2 millin korkeuseroja. Myöhemmin betonin pinnasta hiotaan niin sanottu betoniliima pois, joten samalla nämä pienet korkeuserot tulevat tasoittumaan. Hionta kuuluu myös meidän tehtäviimme. Nyt odotellaan lattian kuivuvan sen verran, että Jukkatalon porukka pääsee väliseinien pystytyksen kimppuun seuraavaksi.

lattiavalun jälkeen, lattian kuivuminen, lattian kuivuminen valun jälkeen, kuinka kauan lattia kuivuu, kuinka kauan betonilattia kuivuu


betonilattian kuivuminen, kuinka kauan lattiavalu kuivuu, betonilattian valaminen,




3 kommenttia:

  1. Tutun näköinen vaihe on tämäkin reilun vuoden takaa marraskuulta. :) Meillä kyllä hionta kuului Jukkatalon käyttämän pystytysporukan tehtäviin... Tästä ei menekään sitten enää kuin muutama viikko vaiheeseen, jossa pääsimme itse kunnolla hommiin sisusta itse -väliluovutuksen jälkeen. T. Tuomas / Tummaa puuta

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ai teillä kuului hionta pystytysporukalle, meille on taas alusta asti sanottu että hionta kuuluu asiakkaalle, aika jännä. Kuinka pian valun jälkeen hionta teillä suoritettiin? Juu ei kauaa enää niin saadaan aloittaa hommat itse. Viikko 4 pitäisi ainakin viimeisten puheiden perustella olla talon luovutus meille :)

      Poista
  2. Aika jännä tosiaan. Meillä ei tainnut olla missään kohtaa edes puhetta tuosta asiasta Jukkatalon kanssa. Lunttasin vanhoista kirjoituksistani aikataulun. Meidän pystytysporukka oli valun jälkeen kolmisen viikkoa toisella kohteella, joten lattia sai sen aikaa kuivua itsekseen. Sitten kun he olivat palanneet meille aloittamaan ulkoseiniin höyrysulun sisäpuolisia villoituksia, oli samalla ensimmäiseksi myös hiottu lattia. Eivät he sitä niin tarkasti tehneet, että märkätilojen vesieristeiden ja laatoitusten alta piti laatoittajan vielä hioa myöhemmin tarkemmin kaikki liimat pois, mutta muista tiloista emme liimoja itse hioneet kuin sen mitä lattioita tasoittaessa korkeimpia harjanteita käsin hioen samalla lähti. Oletan, että tuon liimojen hionnan olisi voinut tehdä jo muutama päivä valusta, mutta meillä meni tosiaan pystytysporukan aikatauluista johtuen noin.

    VastaaPoista

Hienoa että löysit blogiini. Toivottavasti viihdyit! Olisi mukava jos jättäisit kommenttia vierailustasi.