keskiviikko 16. elokuuta 2017

Tontti ostettu, talofirma päätetty!

Noniin, nyt on sitten tontti tai oikeastaan kaksi tonttia ostettu! Ostimme siis kaksi vierekkäistä tonttia, joiden koko yhteensä on reilu 2000m2. Toiselle tontille tullaan rakentamaan talo ja autotalli, toinen jää kokonaan tyhjäksi pihamaaksi. Hieno fiilis! Nyt olisi seuraavaksi sitten luvassa puiden kaatoa, niitä tontilla onkin noin 80kpl ja ainoastaan muutama on tarkoitus jättää. Kaivurikuski saisi tulla myös maanpinnan kuorimaan ja kaivamaan kannot pois. Tästä se alkaa viimein!


Viimepäivät olemme pohtineet kuumeisesti talofirman valintaa, kenen kanssa alkaisimme yhteistyötä tekemään tämän tulevan projektin suhteen. Paljastettakoon se tässä, nimittäin valitsimme Jukkatalon. Päätös oli lopulta kuitenkin melko helppo, sillä olimme olleet tyytyväisiä Jukkataloon jo heti alkumetreiltä lähtien. Saimme aina hyvää ja iloista palvelua ja kysymyksiimme vastattiin heti, tai ne selvitettiin parin päivän sisällä ja saimme aina vastaukset meitä askarruttaviin kysymyksiin. Jokaisessa firmassa näin ei valitettavasti ollut. Jukkatalon työntekijä jonka kanssa asiaa hoidimme oli aina ajan tasalla mitä olimme viimeksi keskustelleet ja oli muutenkin kartalla toiveistamme. Eräässä firmassa asioidessamme ei meitä tai suunnitelmiamme muistettu edes viidennelläkään kerralla ja aina saimme aloittaa alusta kertomaan mitä haluamme. Pidimme myös siitä, että Jukkatalossa meille esitettiin myös erilaisia ideoita, ehdotuksia ja ratkaisuja omatoimisesti pyytämättäkin ja näiden avulla oli talo suunnitelmaa helppo viedä eteenpäin. Päätökseen vaikutti myös se, että Jukkatalolla tiedettiin mitä mikäkin kohta tarjouksessa ja muissa papereissa tarkoittaa. Vastaavasti erään firman edustaja ei itsekkään tiennyt mitä papereissa joissakin kohdissa edes tarkoitettiin, niin ei kovin vakuuttavaa kuvaa antanut. Toivotaan että tämä positiivinen kuva Jukkatalosta jatkuu läpi rakennushankkeen ja olemme tehneet oikean valinnan.









Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Hienoa että löysit blogiini. Toivottavasti viihdyit! Olisi mukava jos jättäisit kommenttia vierailustasi.