sunnuntai 24. kesäkuuta 2018

Siparilan struktuuri-saunapaneeli


mustavalkoinen sauna, Siparila saunapaneeli, musta saunapaneeli, leveä saunapaneeli, valkoiset lauteet, Siparila, sauna valaistus,
Ajattelin kirjoitella teille tällä kertaa saunastamme ja samalla kertoa myös kokemuksia Siparilan struktuuri saunapaneelista, jota käytimme saunassa sekä pesuhuoneen katossa. Aiemmin olen kirjoittanut aiheesta huhtikuussa, jolloin esittelin vasta pohdinnan alla olevia saunasuunnitelmia. Nyt suunnitelmat ovat toteutettu ja paneelit sekä lauteet ovat asennettuna ja sauna puolilasiseinää lukuun ottamatta valmis!

Alkujaan ajatuksenamme oli mustavalkoinen sauna ja suunnitelmissa pysyttiin. Seinät ja katto mustaa paneelia sekä valkoiset lauteet. Harmaa saunakin kävi jossain kohtaa mielessä, sillä Siparilan helmiäisharmaa saunapaneeli miellytti myös kovasti silmää. Pesuhuoneen laatat ovat kuitenkin jo harmaat, joten harmaista suunnitelmista luovuttiin lopulta. Ei haluttu yhdistää liikaa harmaan eri sävyjä. Valitsimme tuttua ja turvallista jo aiemmassa talossani hyväksi todettua mustaa ja valkoista harmaan pesuhuoneen kaveriksi. Saunapaneeliksi valikoitui kovan etsinnän tuloksena Siparilan musta struktuuri-saunapaneeli, joka olikin oikein nappi valinta! Paneelissa toteutui monta toivetta kerralla. Tasainen kaunis musta sävy, 176 mm leveys, asennusvalmius ja piilokiinnitys. Monta kärpästä yhdellä iskulla (vai ostolla :D ).



Siparila, Siparila struktuuri saunapaneeli, musta saunapaneeli, musta sauna, mustavalkoinen sauna, saunapaneeli
Turun rakennusmessuilta otettu kuva Siparilan saunapaneelista

"Siparila struktuuri-saunapaneelit on suunniteltu kestämään suomalaisen saunan kosteutta ja kuumuutta. 176 mm leveät paneelit avartavat tilaa, ja niiden suorareunainen muoto rauhoittaa ja takaa saunan tyylikkyyden. Struktuuri-saunapaneelit ovat piilokiinnitettäviä, mikä parantaa paneeleiden kestävyyttä suojaten sitä vedeltä. STRUKTUURI-saunapaneelien pinta tuo aidon puun tuntuisen pinnan kotiin. Paneelin luonnollisen rosoinen pinta kutsuu koskettamaan."  Teksti: Siparila




Aloitimme paneloinnin pesuhuoneen ja saunan katosta, jonka jälkeen paneloimme saunan seinät. Yllätyin, kuinka nopeasti saimme valmista aikaan. Suurimpana syynä tietenkin paneelin leveys. Vain muutama paneeli kiinni ja valmista pintaa oli jo nähtävillä reilusti. Sopii erittäin hyvin tällaiselle kärsimättömälle ihmiselle, joka haluaa kaiken nyt ja heti. Siparilalle erityisesti pisteet piilokiinnitysmahdollisuudesta! Kaikki Siparilan sisustuspaneelit on nimittäin mahdollista kiinnittää pontista, ja näin ollen naulankannat jäävät aina seuraavan paneelin alle piiloon. Näkyvissä on naulaton ja kaunis pinta ilman rumia naularivejä. Muutenkin saunapaneelit olivat laadukkaan oloisia ja musta väri oli tasainen, kuten Siparila sivuillaan lupailee. Tykkään todella! 


Harmaa musta peushuone, Siparila struktuuri saunapaneeli, Siparila, Musta saunapaneeli, leveä saunapaneeli, Rakennusblogi, Unelmista toteutukseen


Siparila musta struktuuripaneeli, kokemuksia siparilan paneeleista, Musta saunapaneeli, mustavalkoinen sauna, siparila struktuuri, laattalista musta


Entä lauteet? Helmikuussa olen kirjoittanut blogiin, että laudemateriaaliksi olisi toiveena leveää lautaa asennettuna pienillä väleillä. Ja tämähän toteutui. Löysimme paikallisesta puutavaraliikkeestä 16 cm leveää tervaleppä laudelautaa, jonka värjäsimme itse Supi saunavahalla valkoiseksi. Jossain kohdin pohdimme jo valmiiksi valkoiseksi sävytettyä laudelautaa, mutta tarpeeksi valkoista ja sopivan hintaista ei tuntunut löytyvän, joten ei auttanut kuin ottaa suti käteen ja alkaa hommiin. Jo alkujaan valkoisen saunavahan joukkoon kävimme sekoittamassa vielä lisää valkoista pigmenttiä paikallisessa Värisilmässä. Tällä tavoin emme joutuneet käsittelemään laudelautoja niin moneen kertaan, vaan saimme laudoista vähemmillä maalauskerroilla jo sopivan valkoiset. Tämä vinkkinä muillekin rakentajille. Säästää huomattavasti aikaa ja vähentää työnmäärää! Saunan ikkunankarmit värjättiin myös mustalla Supi saunavahalla ja sopivat näin ollen paremmin mustaan seinään.


Supi saunavaha, lauteiden värjääminen, saunavaha, laudelautojen värjääminen, Tikkurila Supi saunavaha valkoinen, mustavalkoinen sauna
Laudelaudat Supi saunavaha käsittelyn jälkeen kuivumassa


Supi saunavaha, ikkunan karmien maalaaminen, saunavaha, mustat ikkunan karmit,
Saunan ikkunan karmien värjäystä


Lauteiden suunnittelussa otettiin muutama internetin syövereistä tallentamani inspiraatiokuva malliksi ja aloitettiin lauteiden teko. Lauteita tehdessä piti ottaa huomioon laudelaudan leveys ja mitoittaa se järkevästi saunan mittoihin sopivaksi. Tärkeimpänä ajatuksena symmetrisyys, kulmikkuus ja kokonaiset laudelaudat. Yksinkertaista ja suoraviivaista. Ei mitään kaarevia muotoja tai isoja rakoja mihinkään. Suunnitelmat tosin muuttuivat vielä pariinkin kertaan matkan varrella. Ensin oli tulossa kevyemmän näköinen ylälaude ja olipa välillä tulossa ylälaude varustettuna käsinojallakin. Nämä edellä mainutut muuttuivat lopulta umpilauteiksi, sillä nainenhan saa aina muuttaa mieltänsä, eikö niin? Ylälauteiden risteämiskohtaan halusin yksityiskohdan, jonka toteuttamiseen olen erittäin tyytyväinen (alla olevassa kuvassa). En halunnut lauteiden kohtaavan toisiaan tylsästi suorassa linjassa, eikä jiiriin asentaminen tai vastaava sopinut tyyliin. Samoin porrasaskelma oli myös mitoitettava sulautumaan lauteisiin nähden järkevästi ja symmetrisesti. Olen tyytyväinen lopputulokseen. Osa varmasti jo pohtii, miten siivoaminen hoidetaan lauteiden alta. Porrasaskelma on siirrettävissä sivuun ja lauteiden alle pääsee siivoamaan tai tarvittaessa huoltamaan lauteiden alle sijoitettuja selkänojan taakse asennetun led-nauhan muuntajia.  
 

lauteiden suunnittelu, lauteiden rungot, valkoiset lauteet, rakennusblogi, mustavalkoinen sauna,
 Lauteiden runkojen tekoa


saunan yksityiskohta, lauteiden risteämiskohta, sauna idea, saunavaha, valkoiset lauteet, sauna ideat, rakennusblogi
 Ylälauteiden risteämiskohta ylhäältäpäin kuvattuna


lauteiden teko, valkoiset lauteet, upotettu kiuas, mustavalkoinen sauna, supi saunavaha

  
valkoiset lauteet, mustavalkoinen sauna, lauteiden värjäys, saunan valaistus, Siparila, Unelmista toteutukseen
 Porrasaskelma paikoillaan


Olemme molemmat erittäin tyytyväisiä tekemiimme valintoihin saunan materiaalien osalta. Siparilan musta struktuuri-saunapaneeli toimii todella hyvin yhdessä valkoisten lauteiden kanssa ja molemmat pääsevät yhdessä oikeuksiinsa. Tumma paneeli tuo mukavasti syvyyttä ja korostaa samalla hienosti pesuhuoneen puolella olevia mustia yksityiskohtia. Musta paneeli luo myös luonnollista tuntua, kun paneelin rosoisella pinnalla näkyy kaunis puunsyy kuvio. Valkoiset lauteet raikastavat saunan tunnelmaa, eikä sauna tunnu liian tummalta. Kiukaan ympärillä oleva Harvian valaistu upotuskaulus ja selkänojan taakse asennettu led nauha luovat tunnelmallisen valaistuksen. Kuvissa valot eivät valitettavasti pääse täysin oikeuksiinsa. Vielä kun saadaan lasiseinä asennettua, niin pääsemme ottamaan ensimmäiset löylyt uudessa saunassamme!

Siparilan tuotevalikoimasta löytyy myös monia muitakin upeita vaihtoehtoja niin sisälle kuin ulos, joten kannattaa ihmeessä käydä tutustumassa kattavaan valikoimaan osoitteessa Siparila.fi.
 

Siparila, struktuuripaneeli, musta saunapaneeli, leveä saunapaneeli, mustavalkoinen sauna
Siparilan struktuuri paneelin pinnalla kaunis puunsyy kuvio


Harvia Cilindro pc 90EE, pilarikiuas, valaistu upotuskaulus, saunan kiuas, Harvia, saunasuunnitelmia
Kiukaana Harvian Cilindro pc 90EE 9KW pilarikiuas
Kiukaan ympärillä Harvian valaistu upotuskaulus


mustavalkoinen sauna, harmaa kylpyhuone, laattalista musta, Siparila saunapaneeli, rakennusblogi, Unelmista toteutukseen blogi
Panoraama kuvaa pesuhuoneen kulmasta otettuna


mustavalkoinen sauna, harmaa kylpyhuone, valkoiset lauteet, musta saunapaneeli,laattalista musta, Siparila saunapaneeli, rakennusblogi, Unelmista toteutukseen blogi
Panoraama kuvaa kylpyhuoneen oven suunnasta



Yhteistyössä
Siparila


4 kommenttia:

  1. Kauniit ja onnistuneet lauteet ja muutenkin hyvä värimaailma, vaikkakin itse vierastan mustaa kattoa. Toivottavasti lasiseinä mahtuu kun näyttäisi olevan aika vähän tilaa tuossa saunajakkaran edessä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentistasi! Tarkka huomio, jakkaraa saa työnnettyä lauteiden alle niin paljon kuin tarvitsee, joten lasiseinän suhteen ei ongelmaa :) Asetetaan sitten oikealle kohdalleen, kun lasiseinä asennettu.

      Poista
  2. Hyvältä näyttää, tyylikäs kokonaisuus!

    Hassua kyllä tässäkin asiassa ollaan aika samoilla linjoilla :) Meidän sauna on aika saman mallinen ja lauteisiin tehdään juurikin tuollainen kalanruotokuvio. Meillä tulee myös kiuas upotettuna ja tehdään lauteiden alle työnnettävä jakkara.

    Anni-Maaria

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Oho, meneepä meillä suunnitelmat yksiin TAAS kerran! Eikös tästä voi selkeästi päätellä, että hyvä maku molemmilla ;)

      Poista

Hienoa että löysit blogiini. Toivottavasti viihdyit! Olisi mukava jos jättäisit kommenttia vierailustasi.