sunnuntai 25. maaliskuuta 2018

Raksakuulumiset; maalausta, vesieristystä ja laatoitusta



Rakennusblogi, Tikkurila, Pohjamaali, Clumberinspanieli
Terveisiä talolta! Kaikki vapaa-aika on kulunut rakennuksella, joten blogipäivitykset ovat tältä viikolta olleet hieman vähäiset, pahoittelut siitä. Maltoin kuitenkin jättää maalitelan hetkeksi sivuun ja lähdin kirjoittamaan teille viimepäivien raksakuulumisia. Paljon on taas tapahtunut ja valmista pintaa on jo nähtävissä osassa huoneista. Tällä hetkellä moni asia etenee samanaikaisesti ja edistystä tapahtuu päivittäin. Seiniä maalataan ja tapetoidaan, kylpyhuonetta ja vessaa laatoitetaan. Tilaamani vessan laatat saapuivat kaikki ehjinä perille ja saamme näin ollen tehtyä suunnitelmien mukaisen laatoituksen vessaan, jee! Eli kiitokset kolmelle Suomen K-raudalle avusta laattojen suhteen. Jos et ole lukenut vessan laattojen kanssa olleesta pienoisesta ”kriisistä”, niin pääset lukemaan aiemman blogikirjoituksen täältä. Samoin Pergon vinyylilankkujen osalta molemmat lähetykset niin vaalea kuin tumma vinyylilankku ovat tulleet perille ja odottavat tulevaa asennushetkeä. Kylpyhuoneen laatat saapuivat myös viime viikolla Laattapisteelle, josta ne on noudettu ja odottavat myös asennusta talolla. Onneksi olemme pystyneet tekemään kaikki päätökset reippaasti ja saaneet tarvittavat materiaalit ajoissa, joten sen takia ei ainakaan pitäisi tulla mitään viivästyksiä. 


Takkalähetys on myös saapunut Uunisepiltä ja odottaa asennusta. Joku varmaan nyt miettii, miksi takkamme asennetaan vasta tässä vaiheessa? Monillahan se on jo paikoillaan paljon aiemmin. Halusimme kuitenkin toimituksen vasta tähän hetkeen, kun olohuoneen seinä on valmis, eikä takka ole paikoillaan vielä seinien tasoituksen ja maalauksen aikana. Asennus on joko ensi viikon lopulla tai seuraavan viikon alussa. Riippuen asentajien aikataulusta. Kiitolinja toi yhteensä 4 trukkilavallista takkatarvikkeita, joiden yhteispainoksi oli merkitty reilu 2000kg. 2 lavaa ehdimme jo innoissamme purkamaan ja kantamaan sisälle taloon, kunnes muistimme, että sisään kanto kuului hintaan. No, tulipa ainakin autettua hieman tulevaa asentajien urakkaa.


Kylpyhuone, sauna ja vessa on saatu tyhjäksi siellä kittauksen ja pohjamaalauksen ajan säilössä olleista tavaroista, joten vessassa ja kylpyhuoneessa työt on päästy aloittamaan. Ajattelinkin seuraavaksi avata teille hieman, kuinka hommat ovat edenneet. Kylpyhuoneen ja vessan osalta työt aloitettiin pohjustamalla seinäpinta primerilla, eli tartunta-aineella, joka parantaa vedeneristeen tarttumista seinään. Kaikki nurkat, levyjen saumat ja läpiviennit on vahvistettava saumanauhalla. Saumanauhat kiinnitetään vedeneristeen avulla. Kun nauhat on kiinnitetty, päästään levittämään vedeneriste kauttaaltaan seinäpinnoille. Apuna voi käyttää niin sutia kuin telaakin. Vedeneristettä levitetään 2-3 kertaan ja on oltava tarkkana, että vedeneristeen paksuus on riittävä. Tarvittaessa kannattaa ottaa seinästä pieni näytepala puukon avulla ja tarkistaa vedeneristeen paksuus. Kiillon ohjeen mukaan vedeneristeen paksuus pitää olla seinissä vähintään 0,4 mm. Olemme käyttäneet joka työvaiheessa saman valmistajan tuotteita, jotta ne ovat varmasti yhteensopivia keskenään. Meillä on ollut käytössä Kiillon tuotteet, jotka ovat meille tuttuja jo aiempien remonttien ja projektien osalta. Tällä hetkellä pesuhuoneessa seinät ovat valmiina laatoitusta varten ja vessassa seinien laatoitus on päästy jo aloittamaan. Lattian osalta primerit ja vedeneristeet laitetaan vasta sitten, kun seinät ovat laatoitettu. Tämä siksi, jotta lattian vedeneriste pysyy varmasti ehjänä, eikä siinä kävellä turhaan seinien laatoituksen aikana. 
 

vesieristys, Kiilto Kerafiber Vedeneriste, Primer,
Vessan seinät vesieristettynä


Laatoitus, seinien laatoitus, rakennusblogi, rakennusblogeja, Unelmista toteutukseen
Vessan kalusteseinä laatoitettu





laattalista, kulmapala, ulkokulma, metallilista, laatoituslista, rakennusblogi
Tässä kuvassa vastaavanlainen kulmapala + listat,
jotka meille tulossa mustana.
Kylpyhuoneeseen meille on tulossa mustat koriste-/ laattalistat, joista aiemmassa kylpyhuonetta koskevassa postauksessa kerroinkin. Näiden hankinta ei käynytkään niin helposti, kuin olimme ajatelleet. Porin suunnalta ei yksinkertaisesti löytynyt sopivaa listaa, saati siihen sopivia kulmapaloja, jotka myös halusimme, jotta kulmista saa erittäin siistit. Nämä lähdettiin lopulta hakemaan Turusta Sarokkaalta samalla kun itselläni oli muutenkin koiraharrastuksen myötä asiaa Turun suuntaan. Sarokas olikin meille uusi tuttavuus. Saimme aivan mielettömän hyvää palvelua ja löysimme kaiken tarvittavan yhdellä kertaa samasta paikasta. Mukaan tarttui myös pyyhekoukut niin vessaan kuin kylpyhuoneeseenkin sekä pari lattiakaivoa. Sulkemisaikakin ehti jo ylittyä myyjän esitellessä meille Sarokkaan monipuolista valikoimaa, joka todellakin oli erittäin kattava. Saimme meitä palvelleelta myyjältä paljon hyviä vinkkejä ja erittäin hyvää asiakaspalvelua, josta moni saisi ottaa mallia! Suosittelemme ehdottomasti poikkeamaan, mikäli Turun suunnalla liikutte ja tarvetta laatoille, hanoille tai muulle vastaavalle. 


Nyt taas maalitela käteen ja seinien kimppuun vielä hetkeksi ennen nukkumaanmenoa. Muistakaahan käydä osallistumassa aiemmassa blogipostauksessa olleeseen arvontaan, mikäli Porissa 28.-29.4 järjestettävät Piha, puutarja ja rakennusmessut kiinnostaa! 



3 kommenttia:

  1. Hei kiitos paljon blogikirjoituksestasi! En ole aiemmin törmännyt missään tuollaisiin kulmapaloihin, mutta nyt on pakko kyllä hankkia! Onpa kätevät!

    -Kaisu

    VastaaPoista
  2. Meilläkin oli takkarakennus meneillään viime vuonna kaiken muun remonttihässäkän lisäksi, ja saatiin myös niin monta trukkihaarukallista tavaraa, että ei edes löydetty tilaa kaikelle. Joten kannattaa ilmeisesti pitää mielessä myös se, että tilaa löytyy tarpeeksi remppatarvikkeille.

    VastaaPoista

Hienoa että löysit blogiini. Toivottavasti viihdyit! Olisi mukava jos jättäisit kommenttia vierailustasi.