lauantai 3. maaliskuuta 2018

Hommat etenee ja koti valmistuu


Tuleva kotimme edistyy, vaikka välillä onkin tuntunut hieman turhauttavalta, sillä joka päivä ei talolla tapahdu mitään suurempaa edistystä, eikä edistyminen tapahdu enää niin vauhdilla kuin Jukkatalon rakennusporukan ollessa paikalla. Lottovoittoa ei ole VIELÄ tullut, joten töissäkin on käytävä edelleen rakennusprojektin ohella. Joka päivä emme siis pääse talolle hommiin, mutta vapaapäivät siellä vietetään kuitenkin ahkeroiden, joten eiköhän se meidän tuleva kotimme kesään mennessä valmistu!


katon levytys, levyhissi, vino sisäkatto, vinon sisäkaton levytys
Edellisessä kattoa koskevassa postauksessa kerroin katon olevan levytetty kaikkialta muualta paitsi olohuoneen ja keittiön vinon sisäkaton osalta. Tämä osuus saatiin valmiiksi 17.2 lauantaina, kun mieheni ahersi apujoukkojen kanssa työmaalla minun ollessa töissä. Onneksi sain vähän väliä kuvia raksalta ja minutkin pidettiin ajan tasalla, vaikka en ollut paikalla, kiitos siitä! Olimme hakeneet vuokraamosta lainaan rakennustelineen, jolla päästiin tarvittavaan 3,5 metrin korkeuteen. Levyhissi oli apuna jälleen. Homma oli hoitunut hienosti ja levy toisensa jälkeen oli asennettu kattoon. Tälläkin kertaa otimme vuokralle myös nauharuuvaimen, jolla kipsilevyjen ruuvaus sujui niin paljon nopeammin, suosittelemme edelleen! Vinon sisäkaton levytystä edeltävä ilta (lue yö...) menikin talolla pohtiessa kattoon sijoitettavien led valaisimien paikkoja keittiöön ja olohuoneeseen. Tätä vaihetta on lykätty useasti, sillä minusta on tuntunut todella hankalalta lyödä lopullisesti lukkoon niin perus kattovalaisimien kuin led spottienkin paikat. Homma tuli kuitenkin viimein tehtyä ja siellä ne nyt ovat, toivottavasti oikeilla paikoillaan ja toivotaan myös, että valaisimien paikat miellyttävät jatkossakin. On myös tarkastettu jokaisen valaisimen kohta ainakin 10 kertaa, ettei käy niin, että ruokapöydän ylle haluttu valaisimen paikka olisikin esimerkiksi pöydän vieressä. Tätä riskiä ei Mikkokaan uskaltanut ottaa, vaan tarkasti kiltisti jokaisen valaisimen paikan välttääkseen seuraamukset, mikäli jokin valaisin olisikin hänen mittausvirheen takia myöhemmin väärässä paikassa. Olisi niin paljon helpompaa, mikäli nämä kaikki voisi sijoittaa paikoilleen vasta sitten, kun huonekalut ja muut ovat paikoillaan. Myös tuleva liesituuletin oli kaivettava esiin pahvilaatikostaan ja tutkittava tarkemmin, kuinka se tullaan kiinnittämään kattoon. Tämä siksi, että miehet pystyivät samalla asentamaan tuulettimelle vanerista vahvikkeen kattoon tulevaan kiinnityskohtaan, eikä jatkossa tarvitse pelätä tuulettimen tulevan joskus alas ryminällä.


clumberinspanieli, lattian hionta, avustajakoira, betoniliima
Päätimme lopulta palkata ammattilaisen seinien tasoitukseen ja pohjamaalaukseen avuksi säästääksemme aikaa ja hermojamme. Saimme paljon suosituksia firmasta nimeltä Tasoitetyö Jussi Elo, jonka lopulta valitsimmekin. Katon levytyksen jälkeen olikin hyvin aikaa valmistella kaikki seinien tasoitusta ja pohjamaalausta varten, sillä Jussilla oli aiempi projekti vielä vaiheessa ja hän pääsi hommiin vasta parin viikon sisällä. Hommaa riitti täksikin ajaksi. Lattiaan on nyt tehty meidän toimesta lopullinen hionta. Aiemmin lattiaa on hionut Jukkatalon porukka, joka teki niin sanotun kevythionnan ennen väliseinien pystytystä betoniliiman sekä isoimpien möykkyjen poistamiseksi. Valetun betonin pintaanhan muodostuu liimakalvo kuivumisen yhteydessä ja tämä poistetaan hiomalla lattia. Kävimme lattian läpi kauttaaltaan ja muutamaa kohtaa hioimme vielä käsin hiomakiven avulla. Tai siis Mikko hioi. Itse keskityin puolestani betonipölyn imuroimiseen ja sitähän riitti! 2 kertaa aiemmin rakennuksella ahkerasta siivoamisesta johtuen poskiontelotulehduksen saaneena käytin viime kerroista viisastuneena hengityssuojainta, etten hengittäisi enää niin paljon betonipölyä. Pisteet hengityssuojaimelle, tällä kertaa kulki henki hyvin vielä seuraavanakin päivänä. Lattian pitäisi nyt olla valmis vinyylilankun asennusta varten, kun sen aika koittaa. 


smyygit, ikkuna smyygien asennus, ikkunasmyygit,
Seuraavana vuorossa oli ikkuna smyygien asentaminen. Meillä smyygit eli ikkunanpielen täytteet tehdään kipsilevystä. Sopivia paloja kipsilevyä jäi kattojen levytyksestä sen verran, että niitä pystyttiin hyödyntämään tässä työvaiheessa hyvin. Ikkunoissa olevat jo talotehtaalla asennetut suojamuovit jouduimme viiltämään keskeltä ja alareunoista auki, jotta smyygilista saatiin työnnettyä kiinni seinään, eikä pingottunut muovi ottanut enää viiltämisen jälkeen vastaan. Itse sainkin teippimestarin roolin ja valmistuneen ikkunan jälkeen teippailin muovit takaisin kiinni ja ikkunat taas turvaan muovin sisään. Asennuksen jälkeen smyygit kitataan siistiksi, joten listoja ei ikkunoihin välttämättä tarvita, mikäli niitä ei erikseen haluta. Ajatuksena on ollut, että ainakin olohuone/keittiö osion ikkunat olisivat listattomat, eli tarkoitus olisi jättää seinän kipsilevyn ja smyygin rajapinnasta listat pois. 

  
Teippaaminen/ muovittaminen tuli muutenkin kittausta/maalausta edeltävänä viikonloppuna hyvin tutuksi, sillä kaikki piti peitellä suojaan tulevaa katon ja seinien pohjamaalausta varten. Niin vain takaovi, poistoilmalämpöpumppu, sähkökaappi ynnä muut peittyivät muovin suojaan ja talo oli lopulta valmis seuraavaa työvaihetta varten! En malta millään odottaa, että päästään viimein eroon tuosta kipsilevyn ruskeasta väristä ja saadaan maalia seinille sekä kattoon! 


Pukkila, lattialaatat, Pukkilan lattialaatat, lattialaatta
Tämän parin viikon aikana ollaan ehditty käyttämään hieman aikaa myös sopivien tapettien ja pesuhuoneen laattojen etsintään. Ollaan käyty myös tutkimassa, mitä valikoimaa mustista saunapaneeleista löytyy. Mustavalkoinen sauna siis tulossa. Tarvittavien materiaalien etsintään saa kulumaan yllättävän paljon aikaa, eikä molempien 12h työvuorot ainakaan helpota asiaa. Päivävuoron ollessa 7-19 on turha enää yrittää käydä vilkaisemassa laattoja muualta kuin pikaisesti Kodin terrasta, sillä muut liikkeet ovat suljettu jo, kun pääsemme töistä. Vapaapäivät, joita emme ole viettäneet rakennuksella ovatkin kuluneet liikkeestä toiseen ravatessa ja pää pyörällä eri vaihtoehdoista! Nyt alkaa olla viime hetket tehdä ne lopulliset päätökset pintamateriaalien suhteen, ettei näiden takia tule viivytyksiä, vaan saadaan talolla koko ajan hommat etenemään. Vielä kun osaisi pitää sen punaisen langan käsissään ja pystyä tekemään päätökset monien hyvien vaihtoehtojen joukosta. Ideoita olisi kyllä vaikka viiteen eri taloon, joten yritä nyt niistä sitten valita! 


mopsitapetti, Imaginarium A Pugs Life 11360,
Tapetteja etsiessä tuli bongattua
oiva tapetti mopsien ystäville :D






Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Hienoa että löysit blogiini. Toivottavasti viihdyit! Olisi mukava jos jättäisit kommenttia vierailustasi.