tiistai 4. heinäkuuta 2017

Talon myyminen itse

Olimme päätyneet minun taloni kohdalla kokeilemaan taloni myymistä itse, eli ilman kiinteistövälittäjää. Tästä ei ollut aiempaa kokemusta, mutta nettiä useampaan otteeseen selatessa ja asiaa selvittäessä koin, ettei myyminen itse ole mitenkään mahdotonta, vaan se on tehty jopa melko helpoksi ja välityspalkkion säästäminen houkutti tienkin myös.

Päätin laittaa ilmoituksen Etuovi.comiin, jossa 149euron hintaan kuului kattavat ohjeet, dokumenttipohjat ja puhelin neuvontaa lakiasioissakin olisi ollut saatavilla. Ilmoitus sai olla esillä ilman aikamäärettä ja sen sai välillä laitettua piiloon ja julkaistua taas uutena kohteena hetken kuluttua jos näin halusi. Oikotie palvelu olisi ollut saman hintainen, mutta jotenkin tykästyin kuitenkin enemmän Etuoveen. Lieko sitten syynä, että oli itselle tutumpi jo aiemmin ensimmäisen talon hankinnan pohjalta. Mikäli myyminen itse ei sujuisi tai kauppoja ei syntyisi, oli Etuovessa mahdollisuus saada 149euron summa takaisin kun laittaa talon välittäjälle myytäväksi, mitään menetettävää ei siis ollut.

etuovi, talon myyminen itse, ilman välittäjää, asunnon myyminen ilman välittäjää, asunnonmyynti
Kuva: etuovi.com

Olin pyytänyt viidestä eri firmasta välittäjiä käymään ja tekemään ilmaisen arvion kodistani. Välittäjät kävivät ja pakko myöntää, että parin arvioitsijan kohdalla taloni arvossa oli melkoinen heitto. Kolme muuta arvioi hinnan niille paikkeille, jota itsekin olin ajatellut asunnon myyntihinnaksi, hyvä niin. Välittäjistä kyllä huomasi, että ketä asuntoni myyminen todella kiinnosti ja kuka heitti vain pikkuhinnan, jolla haetaan nopeita kauppoja. Itsekin voisin laittaa jonkun pilkkahinnan, jolla varmasti saisin taloni myytyä, mutta se ei ollut kuitenkaan tarkoitus, vaan saada talon arvoa vastaava hinta, olihan talo kuitenkin kauttaaltaan remontoitu. Välittäjiltä sain myös kattavasti ohjeita talon myyntiä koskien ja vinkkejä, mitä voisin ottaa huomioon. Heille en tietenkään sanonut, että tarkoituksena olisi koittaa myydä kohdetta itse, ja säästää näin ollen noin 5000 euron arvoinen välityspalkkio.

Seuraava vaihe oli ottaa asunnosta hyvälaatuiset myyntikuvat ja olinkin pyytänyt kaveriani järjestelmäkameransa kanssa avukseni. Huoneista saatiin hyvät kuvat ja ulkokuvistakin tuli erittäin edustavia, sillä sattui juuri sopivan aurinkoinen päivä. Eikä aikaakaan kun kuvat oli ladattu nettiin ja tiedot talostani oli tallennettu Etuoveen. Yksi klikkaus ja siellä se oli, oma rakas lattiasta kattoon juuri mieleisekseni remontoitu kotini, myynnissä! Tuntui kovin haikealta jo tässä vaiheessa, mutta ajatus yhteisestä kodista ja tulevaisuudesta kuitenkin oli se mihin tähdätään. Samoin into ilman välittäjää myymisestä ja jännitys tuleeko yhteydenottoja vei haikeuden myymisestä hetkeksi sivummalle.


En malttanut olla käymättä etuovessa katsomassa reaaliaikaisesti vähän väliä, kuinka katsojaluvut myynti-ilmoituksessani nousi, eikä aikaakaan kun ensimmäisiä yhteydenottoja alkoi tulla. Ensimmäisen ja toisen viikon aikana pidin useamman näytön ja kiinnostuneita riitti. Etuoven kautta sai tulostettua helposti esitteet myyntikohteesta näyttöä varten. Tunsin että sain näytöillä kerrottua talosta kaiken mitä halusin kerrottavan, remontit ja muut. En tuntenut että välittäjästä olisi ollut sen enempää hyötyä, saati olisiko hän sitten huomannut mainita kaikkea, jonka itse koin tärkeäksi. Suurelta osalta katsojista sainkin positiivista palautetta ja oli mukava kun talon omistaja oli itse paikalla ja osasi vastata heti kysymyksiin. Eikä tarvinnut jäädä odottamaan välittäjän liian usein kuultua vastausta, että "täytyy selvittää, en ole juuri nyt tietoinen..tms."


Saimme pari tarjoustakin, toinen suorastaan naurettavasti alakanttiin. Vähemmän mitä olin itse maksanut talosta ostaessani sen alkuperäiskunnossa. Toinen tarjous oli jo lähellä  myöhemmin toteutunutta myyntihintaa, mutta ehtona oli ostajan oman asunnon myyminen, eikä asunto ollut vielä myynnissäkään. Eräät katsojat olivat erittäin kiinnostuneita ja tulivatkin jo kolmatta kertaa katsomaan ja tämän jälkeen jättivät tarjouksen, jonka lopulta hyväksyimme. He olivat ensiasunnon ostajia, joten mitään oman asunnon myymistä ei ollut rasitteena. Tarjouksen hyväksymisen jälkeen tuli vielä yksi puhelu ja eräs näytöllä käynyt pariskunta oli valmis maksamaan myyntihinnan ilman mitään tinkailuja, mikäli kaupat tulisi peruuntumaan jostain syystä. Tilanne oli siis erittäinkin hyvä!

Seuraavaksi varailtiin Tehokuivaus Oy:ltä kuntokartoitus, josta talo sai puhtaat paperit eikä mitään moitteita, joten pääsimme varailemaan aikaa pankkiin kauppojen tekoa varten. Osuuspankissa hoitui helposti kauppakirjojen teko ja kaupat sovittiin jo seuraavalle viikolle. Pankin kautta kaupanvahvistajan hommaaminen paikalle onnistui myös helposti ja kaikki sujui reippaasti ja kätevästi. Talo vaihtoi omistajaa, eikä välittäjää tarvittu. Uudet asukkaat ovat olleet tyytyväisiä ja minä myyjänä tyytyväinen, että uskalsin kokeilla taloni myymistä itse. Voin suositella!











1 kommentti:

  1. Kiitos vinkistä! Täytyykin pohtia uskaltautuisiko sitä itse kokeilemaan talon myymistä, sen verran positiiviset kokemukset ainakin teillä :)

    VastaaPoista

Hienoa että löysit blogiini. Toivottavasti viihdyit! Olisi mukava jos jättäisit kommenttia vierailustasi.