lauantai 14. lokakuuta 2017

Valintoja

Valintoja valintojen perään…
Pitää miettiä ja pohtia, vertailla ja tutkia. Ottaa selvää eri vaihtoehdoista ja tehdä niistä lopullisia päätöksiä. Se hyvä puoli omien aiempien talojemme myynnin aikana oli, että siinä ajassa ehti miettimään jo paljon asioita valmiiksi. Jos ei nyt ihan lopullisia päätöksiä tekemään niin ainakin haaveilemaan ja pois sulkemaan eri vaihtoehtoja, mitä halusimme ja mitä emme ainakaan tulevaan kotiimme tulisi haluamaan. Taas on yksi päätös tehty ja tulevan talomme takka on valittu.

Tämä tosin taisi olla päätetty jo ennen kuin rakennuslupaakaan oli saatu. Ulkonäöllisesti halusimme mustan laatoitetun kiiltäväpintaisen näyttävän takan, jossa olisi kromiset/hopeiset etuluukut. Kaksipuoleiselle takalle, leivinuunille tai vastaaville ei ollut tarvetta. Takka saisi myös olla varaava, sillä sitä tultaisi käyttämään osana talon lämmitystä, ei vain tunnelmanluojana. Takka ei myöskään saisi olla mistään pienimmästä päästä, sillä se tulisi avaraan olohuone/keittiö tilaan, jossa on vino sisäkatto, joten tilaa riittää. Muutamissa eri firmoissa kävimmekin takkoja katselemassa, samoin asuntomessuilla olivat tarkastelun kohteenamme. Viimeistään asuntomessuilla saimme toiveeseemme vielä varmistuksen takkoja katsellessa. Kyllä, takkamme tulisi edelleen olemaan musta ja kiiltävä, kuten olemme alusta asti halunneet. Kyseinen takka miellytti edelleen molempien silmää muuallakin kuin ainoastaan internetin syövereissä.


Uuniseppien Lumi takka, uunisepät, Takka
Uuniseppien Lumi-takka, mutta ulkonäöltään vastaa meidän tulevan takan ulkonäköä

Talopakettiimme valitsimme takan mukaan toimitukseen. Jukkatalo tekee yhteistyötä Uuniseppien sekä Tulikiven kanssa, mutta toki takan olisi voinut ottaa muualtakin jos näin olisi haluttu. Meillä ei ollut kuitenkaan tarvetta ottaa takkaa muualta, sillä löysimme haluamamme takan juuri Uunisepiltä, eikä mitään kompromisseja tarvinnut tehdä. Kävimme kyllä myös katsomassa paikallisessa Tulikiven myymälässä, mutta mieluista takkaa emme sieltä löytäneet, joten jatkoimme näin ollen takka-asian kanssa Uunisepillä.

Takkamme tulee olemaan Uuniseppien Riekko niminen takka. Korkeutta takalla on 2000mm ja leveyttä 1000mm. Painoa takalle kertyy 1700kg ja lämmitysala on 70-90m2. Tämä ei kuulu Jukkatalon vakiotakkoihin, joten Jukkatalo hyvittää hinnasta osan ja keskustelimme muutoshinnan kohdilleen myymälässä. Uunisepät hoitaa tästä kaiken eteenpäin aina toimitukseen ja asennukseen saakka. He saavat tarvittavat mitat esimerkiksi hormille suoraan Jukkatalolta, eikä meidän asiakkaina tarvitse tehdä mitään. Perustoimituksen takkaan kuuluisi harkkohormi, mutta tämän saimme vaihtaa teräshormiin. Hormihan tulee takkaamme yläliitoksella ja väriksi valitsimme kromin, joten se sopii luukkujen kanssa hyvin yhteen.

Vielä saa hetken odotella ennen kuin pääsemme nauttimaan takan lämmöstä!


                                                          Teräshormi yläliitoksella
                                                                 Kuva: Uunisepät

8 kommenttia:

  1. Hyvä takkavalinta! Riekkoa myös ihastelimme Uunisepillä. Meille tulee Uuniseppien Tonava valkoisella laatalla. Ensi syksynä ei sateet ja pimeys haittaa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tonava oli meidän toinen vaihtoehto, mutta halusimme vähän isomman niin Riekkoon sitten päädyimme :)

      Poista
  2. Mekin mietittiin mustaa kiiltävää takkaa, mutta päädyttiin kuitenkin valkoiseen :) Kaunis tuo takka kyllä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Valkoisessa ei näy niin hyvin sormenjäljet, hyvä valinta siivouksenkin kannalta ;)

      Poista
  3. Oi, onpa tyylikäs! Hyvä valinta varmasti!

    VastaaPoista
  4. Upea! Olikin hyvä muistutus kysyä rakennuttajalta takka-asioita tarkemmin! Hyvitysasia ei ollut tullut mieleenkään. :)

    VastaaPoista

Hienoa että löysit blogiini. Toivottavasti viihdyit! Olisi mukava jos jättäisit kommenttia vierailustasi.