torstai 30. marraskuuta 2017

Keittiö osa2


Aiemmassa postauksessa kerroinkin tulevasta keittiöstämme kalusteiden osalta ja nyt olisi vuorossa kodinkoneet. Aiemman keittiö postauksen löydät täältä. Keittiö, ruokailutila ja olohuone tulevat muodostamaan avoimen oleskelukokonaisuuden, joten halusimme tulevien kodinkoneidemme olevan katseenkestäviä ja tyyliltään keittiöömme sopivia sekä tietenkin käyttöominaisuuksiltaan meidän tarpeitamme vastaavia. Tulevien kodinkoneiden merkkien suhteen olimme liikkeellä avoimin mielin, toki tiettyjä ennakko kokemuksia kummallakin oli muutamien merkkien osalta puolesta ja vastaan, mutta katsoimme mitä Puustellilla oli meille tarjota. Seuraavana listaa siitä, mihin lopulta päädyimme. Tai ainakin tässä kohtaa olemme päätyneet, tilaustahan ei vielä ole tehty ja mallit tai mielipiteemme saattavat vielä muuttua matkan varrella. Nämä allamainitut kuitenkin kirjattu tässä vaiheessa tarjoukseemme/keittiösuunnitelmaamme.




Keittotasoksi tulee Siemensin iQ100 sarjan 60 cm leveä Induktiokeittotaso EH651FEB1E 

Keittotason valinnassa oli selvää, että induktiotaso oli se, mitä haluttiin. Aiemmassa talossani oli myös induktiotaso ja sitä olen todellakin kaivannut nyt vuokralla asuessamme. Induktiotasolla ruuan valmistus on nopeaa ja turvallista. Tasossa on 4 induktiokeittoaluetta, joissa keittoastiantunnistus, eli lämpenee vain, kun kattila on keittoalueella. Lämpö kohdistuu suoraan kattilan pohjaan ja ruokaan ilman, että keittotaso kuumenee. Tulevassa keittotasossamme on touchSlider-ohjaus, jolla säädetään lämpötilaa koskettamalla suoraan haluttua tehoa tai liu'uttamalla sormea asteikolla. Keittotaso tullaan sijoittamaan saareekkeeseen.





Uuniksi valikoitui Siemensin iQ700 sarjan musta teräs uuni HB673GCS2S 

Uunin positiivisia puolia on 4D-kiertoilma, joka lupaa tasaisen paistotuloksen millä tahansa uunitasolla. Pyrolyysipuhdistus, jossa puhdistuksen aikana uuni kuumenee niin kuumaksi, että toiminnon jälkeen ei tarvitse kuin pyyhkiä liinalla tuhkat uunista. Tällaista toimintoa aiemmissa uuneissamme ei ole ollut, joten kokemuksia tästä saa esittää. Sen mitä ystäviltä ja tutuilta olen kysellyt, ovat he ainakin olleet kovin tyytyväisiä. Mitään pinttyneiden tahrojen hankaamista tai puhdistusaineita ei siis tarvita, hyvä niin. Toiminnoista löytyy myös pikakuumennus, jolla uunin saa nopeasti haluttuun lämpötilaan, tämä sopii varmasti meidän välillä niin kiireiseen arkeen. Pienenä hienoutena myös uuninluukun softMove toiminto, jonka avulla uunin luukku avautuu ja sulkeutuu pehmeästi. Yhtenä tärkeänä asiana pidimme myös uunin tyylikästä ulkonäköä, sillä täytyyhän sen ulkonäöllisestikin miellyttää, eikä vain ominaisuuksillaan. Uuni tullaan sijoittamaan myös saarekkeeseen keittotason alapuolelle.




SN636X02AE

Astianpesukoneeksi integroitava Siemensin iQ300 sarjan 60cm leveä SN636X02AE

Tässä valinnassa ei pesukoneen ulkonäöllä ollut merkitystä, sillä se integroidaan kalusteisiin. Käyttäminen on energiatehokasta ja koneen energiatehokkuusluokka onkin A++. Koneessa on AquaSensor toiminto, joka tarkistaa veden likaisuuden ja kontrolloi veden määrää ja astianpesulämpötilaa. Äänitaso tässä koneessa on 48 dB, joten hiljaista astianpesua luvassa. Koneesta löytyy myös eri toimintoja, joilla voi säätää muun muassa suihkutuspainetta alakorin erittäin likaisille astioille tai varioSpeed Plus-toiminto, jolla voidaan pesuaikaa lyhentää jopa 66 %. Nykyään on kaikkia hienouksia, jossa muun muassa alakorin saa nostettua paremmalle työskentelykorkeudelle, mutta tälle emme kokeneet tarvetta. Keskustelua kävimme myös kolmannesta pesutasosta aterimille. Itse pidän kuitenkin enemmän perinteisestä korista, johon aterimet voi laittaa helposti verrattuna siihen, että niitä alkaisi asetella omalle tasolleen tiettyihin väleihin. Arvata saattaa, että päädyimme lopulta perinteiseen kori vaihtoehtoon. 

 

MBB1755SM 

 Mikroaaltouuniksi valikoitui AEG:n kalusteisiin sijoitettava MBB1755SM

Vaikka kalusteisiin sijoitettavat mikrot ovat hintansa puolesta paljon arvokkaampia, kuin pöytätasolle sijoitettavat niin halusimme mikron sijaitsevan yläkaapistossa. AEG:n valmistaman mikron ulkonäkö miellytti eniten silmää ja tämä valikoitui pääasiassa siksi. Mikrolta emme mitään ihmeellisyyksiä vaatineet vaan perustoiminnot riittävät. Tulevasta mikrostamme löytyy automaattista sulatusohjelmaa ja kypsennysohjelmaa painon mukaan. Mikroaaltoteho on 800W ja tilavuus 16,8 litraa. Eiköhän tällä pärjätä ja ruoka saada lämpimäksi.



Jääkaappina AEG:n integroitava SKE81821DC ja   pakastimena AEG:n integroitava ABR81816NC

Jääkaappina AEG:n integroitava SKE81821DC ja 
pakastimena AEG:n integroitava ABR81816NC

Jääkaapin ja pakastimen halusimme myös kalusteisiin integroituina ja meille sopivimmat vaihtoehdot löytyivät AEG:n koneista. Mitään spesiaalitoimintoja ei näiden osalta haettu, riittää kunhan hoitavat hommansa ja ovat integroitavia. Jääkaappi on energialuokaltaan A++ ja äänitaso ainoastaan 35 dB. Pakastin puolestaan on energialuokaltaan A+, 204 litran tilavuudella varustettuna. Pakastimen äänitaso on 39dB. Pakastimen NoFrost toiminto estää pakastimen jäätymisen, eikä vaadi tämän ansiosta koskaan sulatusta. Molemmissa sekä jääkaapissa että pakastimessa ovat hipaisukytkimet yläpaneelissa säätämistä varten. Mikäli jääkaapin tai pakastimen ovi jäisi jostain syystä raolleen, pitäisi sen sulkeutua automaattisesti ainutlaatuisen saranarakenteen ansiosta.

Kaikki keittiösuunnitelmat odottelevat vielä siihen asti, kunnes talo on siinä kunnossa, että Puustellilta voivat tulla tekemään tarkastusmittaukset paikanpäälle ja tilaus voidaan lähettää tehtaalle. Kodinkoneet käydään tällöin vielä läpi ennen lopullista tilausta ja katsotaan, onko valintamme vielä ajankohtaiset vai onko markkinoille tullut vaihtoehtoisia koneita, joihin kannattaisi vaihtaa. Miltäs kuulostaa? Kommentteja ja kokemuksia otetaan vastaan Siemensin ja AEG:n koneista ylipäätään ja etenkin näistä yllämainituista haluaisimme kuulla käyttökokemuksia niin hyvistä kuin huonoista puolista!


* Yhteistyössä Puustelli * 
Kuvat: Siemens & AEG


3 kommenttia:

  1. Hyviä valintoja! Meillä on sama uuni ja induktioliesi enkä voisi olla tyytyväisempi niihin. Ei mitään huonoa sanottavaa!

    VastaaPoista
  2. Täältä myös pisteet kodinkoneille, hyviä valintoja :)

    VastaaPoista
  3. Meillä samat astianpesukone ja mikro! Ei moitteita :)

    VastaaPoista

Hienoa että löysit blogiini. Toivottavasti viihdyit! Olisi mukava jos jättäisit kommenttia vierailustasi.