Meillä on ollut paljon aikaa suunnitella tulevaa taloa etenkin sillä aikaa, kun myimme sekä minun että mieheni taloja. Keittiösuunnitelmatkin materiaaleja myöden oli ehditty jo miettiä melkein kokonaan valmiiksi ennen kuin koko rakennusprojekti oli tontilla edes alkanut. Pinterestiä ja eri keittiövalmistajien sivuja oli tullut selattua tämänkin asian tiimoilta urakalla. Olin jopa askarrellut kansion, johon olin kerännyt kuvia keittiöistä, jotka miellyttivät silmää ja vastasivat toiveitamme. Suunnitelmien kanssa olimme onneksi ajoissa liikkeellä, sillä valinnat vaikuttivat esimerkiksi myös sähkö- ja lvi-suunnitelmiin, jotka tulivatkin päätettäviksemme melko pian keittiösuunnittelun jälkeen. Näin ollen oli helppo lyödä sähkö- ja lvi-suunnitelmat lukkoon, eikä enää siinä vaiheessa alkaa pohtimaan myös tulevaa keittiötämme.
Ensimmäisenä varasin ajan Puustelliin hieman ristiriitaisin ajatuksin, sillä aiemman taloni keittiöremontin yhteydessä Puustelli ei kovin hääppöisiä pisteitä minulta saanut. Syy tähän oli se, että silloiset keittiösuunnitelmat, joita menin liikkeeseen katsomaan, eivät vastanneet yhtään sitä, mitä olimme Puustellin edustajan kanssa aiemmalla käynnillä suunnitelleet. En jaksanut enää alkaa kertomaan kaikkia toiveitani alusta ja Topi-keittiöt veivät silloin voiton toteuttamalla juuri toiveideni mukaisen keittiön. Annoimme kuitenkin Puustellille toisen mahdollisuuden ja hyvä niin, sillä heidän kanssaan päädyimme lopulta kauppoihin!
Seuraavana hieman listaa, mitä keittiöltä pääpiirteittäin toivoimme:
Seuraavana hieman listaa, mitä keittiöltä pääpiirteittäin toivoimme:
- L:n muotoinen keittiö
- Saareke, jossa induktiotaso ja uuni
- Valkoiset korkeakiiltoiset yläkaapit
- Mustat puuviiluiset alakaapit
- Tummat tasot
- Apteekkarin kaappi
- Savon Elica Star liesituuletin (tilattu jo aiemmin valmiiksi)
- Kalusteisiin asennettava mikro yläkaappirivistöön
- Jääkaappi ja pakastin integroituna
- Astianpesukone integroituna
Meille oli varattu parin tunnin aika Porin Puustelliin, jossa Asarja Virtanen otti meidät vastaan. Pakko myöntää, että ensimmäisenä ajattelin, että eihän miehet osaa keittiötä suunnitella. Tässä jouduin heti syömään sanani ja Asarjan kanssa suunnittelu sujui kuin vettä vaan! Iloinen asiakaspalvelu, mahtavat ideat ja todellakin ymmärrys siitä, miten keittiöstä tulee toimiva ja käytännöllinen. Suunnittelua helpotti myös se, että olimme käyttäneet keittiön suunnitteluun jo paljon aikaa ja hionut suunnitelmiamme valmiiksi niin hyvin, että pääosin ne kirjoitettiin vain puhtaaksi ammattilaisen toimesta. Helppoa, eikö? Toki eri vaihtoehtojakin kävimme läpi, mutta mitään suuria muutoksia ei kuitenkaan tehty, vaan pysyimme melko pitkälti alkuperäisissä suunnitelmissa. Ainoastaan jo aiemmassa talossani toimivaksi todettu apteekkarin kaappi jätettiin yhteistuumin pois suunnitelmista, jotta saatiin enemmän pöytätilaa.
Saarekkeen osalta pelkäsin, että tuleeko keittiöstä liian ahdas, vai saadaanko saareke toteutettua, kuten olimme ajatelleet. Asarja sai meidät vakuuttuneeksi pohjapiirrosta mittaillen ja mallikeittiöiden saarekeratkaisuja esitellen, että saareke saadaan mahtumaan keittiöön järkevästi, jee! Olemme aina eläneet alakaappien maailmassa, eikä kummankaan keittiössä ole aiemmin ollut vetolaatikoita. Nyt niitä sitten tulee reilusti! Alakaapit jäävät kokonaan pois, ja ne korvataan vetolaatikoilla. Totesimme laatikot paikan päällä erittäin käteviksi mallikeittiöitä tutkiessa. Jokainen varmaan tietää kuinka rasittavaa on etsiä jotain tiettyä tavaraa kaapin perältä muiden tavaroiden ollessa edessä, nyt tämä ongelma ratkeaa ja kaikki on heti näkyvillä, kun laatikon vetää auki. Pisteet siitä, että tulevan keittiömme laatikoiden koot ja sijoittelut tulivat hyvin selkeäksi mallikeittiöiden avulla. Myös saarekkeen ja kaapiston etäisyys toisistaan oli helppo hahmottaa paikan päällä ja todeta mikä on riittävä etäisyys, jotta mahtuu hyvin kulkemaan ja valmistamaan ruokaa. Minun oli ainakin paljon helpompi hahmottaa asioita suoraan mallikeittiöitä katsellen eikä vain pohtia mielessä miltä mikäkin tulisi näyttämään.
Yläkaappien kiiltävä valkoinen, alakaappien vaakaharjattu mäntyviilu sekä laminaattitaso Basalt Slate. |
Halutut kaapistojen ja tasojen materiaalit löytyivät helposti, eikä missään tarvinnut tehdä kompromisseja. Saimme juuri sitä, mitä tulimme hakemaankin. Valkoiset korkeakiiltoiset yläkaapit, alaosaan vaakaharjattu mäntyviilu ovi ja tasoksi valitsimme Basalt Slate nimisen tumman laminaattitason. Alaosaan valitsimme yhteistuumin näyttävät vetimet, joihin tykästyimme heti ensinäkemältä. Yläkaappien suhteen päädyimme vetimettömiin oviin, mitään pomppusalpoja emme myöskään halunneet. Tällä hetkellä kovassa suosiossa oleva aamiaiskaappi ei ole koskaan ollut meidän toivelistallamme, sillä kumpikaan ei tunne sitä omakseen tai tarpeelliseksi ainakaan tässä vaiheessa. Kodinkonevalinnoistamme kerron tarkemmin seuraavassa kirjoituksessa. Unelmieni liesituulettimen eli Savon Elica Star:in olimme ostaneet jo valmiiksi ja siitä täällä blogissa aiemmin kirjoittelinkin. Teksti löytyy täältä.
VE262-11-160 Vetimet Puustellin valikoimasta. |
Kävimme Puustellissa ollessamme kaikki talon kalustettavat tilat samalla läpi ja pyysimme tarjoukset myös tulevan eteisen, vessan ja kodinhoitohuoneen kalusteiden osalta. Näistä tulee myöhemmin omat postauksensa erikseen. Tietysti toiveenamme oli, että kaikki kalusteet löytäisimme yhdestä ja samasta paikasta. Pääsisimme tällöin huomattavasti helpommalla, kun voisimme hoitaa kaikki kalustetilaukset suoraan yhden firman kanssa. Hinnat kaikista kalusteista pyysimme eriteltyinä, jotta pystyisimme tekemään vertailua eri kalustefirmojen kesken. Kävimme muutamassa muussakin keittiöfirmassa suunnitelmiemme kanssa, mutta Puustelli pysyi vahvasti ykkösenä edelleen. Lopulliseen päätökseen vaikutti eniten se, että Puustellista saimme juuri sitä, mitä alun perin lähdimme hakemaan. Parissa muussa paikassa olisi jouduttu tekemään kompromisseja materiaalien suhteen. Esimerkiksi mieluista pöytätasoa ei eräästä firmasta kaikkien vaihtoehtojenkaan joukosta kuitenkaan löytynyt. Toki sen olisi voinut tilata erikseen muualta. Halusimme kuitenkin, että koko keittiö tulisi yhdestä ja samasta paikkaa, joten Puustelli oli tämän suhteen taas vahvoilla. Puustelli sai pisteet myös tarjoamistaan kodinkoneista, pienemmät firmat eivät vastaavaan pystyneet, ymmärrettävää kyllä. Eräs firma ei valitettavasti ehtinyt saada tarjoustaan ajoissa valmiiksi ja karsiutui näin pois joukosta.
Puustellin kanssa lyötiin lopulta kaupat lukkoon koko talon kalusteiden osalta. Odotellaan talon valmistuvan siihen pisteeseen, että tarkkuusmittaukset kalusteiden osalta päästään tekemään ja tilaukset lähettämään eteenpäin tehtaalle. Kalusteet tulevat suurelta osin valmiiksi koottuina, joten meille ei jää kuin kiinnitys. Helposti sitä aluksi miettii hintaa ja budjettia, mutta lopulta sitä on valmis maksamaan vähän enemmän saadakseen juuri sitä, mitä oikeasti haluaa. Budjetissakin pysyttiin, ainakin melkein, mikäli erikseen tilattua liesituuletinta ei lasketa mukaan keittiön budjettiin, heh. Kiitokset vielä Asarjalle hyvästä asiakaspalvelusta ja kärsivällisyydestä suunnitelmiamme toteutettaessa.
Vielä kun malttaisi odottaa keittiön saapumiseen asti!
Vielä kun malttaisi odottaa keittiön saapumiseen asti!
* Yhteistyössä Puustelli *
Kuvat: Puustelli
Kuvat: Puustelli
Ahhh rakastan mustia keittiöitä, tyylikkään näköistä teille tulossa. Mukava seurata projektianne blogin kautta, kiitos että jaksat kirjoitella :)
VastaaPoistaKiitos kommentistasi :)
PoistaHei, paljon teillä jää tilaa saarekkeen ja ruokapöydän väliin?
VastaaPoista