torstai 15. maaliskuuta 2018

Kylpyhuoneen laattavalinnat tehty


Olemme alusta alkaen tienneet suurin piirtein millaiset kylpyhuoneen laatat haluamme. Niiden juuri sopivien löytäminen on vain hieman tuottanut päänvaivaa ja laattaliikkeitä on tullut pyörittyä moneen kertaan ympäri. Laattavalintoja tehdessä oli otettava huomioon paikkakuntamme kalkkinen vesi, joka osaltaan rajoittaa valitsemasta liian tummia laattoja. Tai eihän sitä kukaan estä, mutta emme me ainakaan halua, että koko ajan saisi olla putsaamassa kalkinjäämiä laatoista. Tumma kylpyhuone olisi tietenkin juuri eniten mieleeni, mutta sitä en järkisyistä tällä suunnalla asuessani tule saamaan, joten oli keksittävä muuta. Monissa tulevan kodin materiaalivalinnoissa olemme valinneet jotain sellaista, mikä miellyttää molempia ja jota meillä ei aiemmissa kodeissamme ole ollut. Valkoista laattaa meidän aiemmissa taloissamme on ollut aina, joten tällä kertaa yritimme välttää sen hankkimista, mikäli muiden vaihtoehtojen joukosta löytyisi jotain muuta mieluista. Suihkujen takana näkee paljon näitä tehosteita katosta lattiaan, nämäkin on jo koettu kahden talon verran, joten tällä kertaa emme halunneet vastaavaa, vaan kaikkien seinien laatat tulevat olemaan yhtä ja samaa laattaa. Tehosteet tehdään muilla keinoin, ettei kylpyhuoneesta tule liian tylsä. 


Laattapiste, ppa minos ash, lpc classy 300, lattialaatta
Laattapisteellä tätä kuvaa ottaessani en vielä tiennyt
tässä olevan tulevat laattamme
Lopulta etsinnässä oli harmaa betonimainen tasainen laatta, josta samasta sarjasta löytyisi mahdollisesti struktuuripintainen versio. Struktuuripintainen laatta tulisi kylpyhuoneen seinään rakennettavien säilytyslokeroiden taustalle tuomaan näköä. Sähköt on myös vedetty niin, että näihin lokeroihin saadaan asennettua led valot tuomaan tunnelmaa. Elävyyttäkin tulevan seinälaatan pinnassa sai hieman olla, jotta laatta ei ole aivan tasavärinen. Helpommin sanottu kuin tehty, nimittäin ei ollut aivan helppo nakki löytää sopivia laattoja edellä mainituilla kriteereillä. Valkoisista laatoista näitä kyllä löytyi helpostikin, mutta sopivissa harmaan sävyissä vaihtoehdot olivat melko vähissä. Osa harmaista taittoi jo helposti valmiiksi siniseen ja joutui hylkäyslistalle tämän vuoksi. Liian tummakaan laatta ei saanut olla aiemmin mainitun kalkin vuoksi.


Laattoja etsittiin kaikista paikkakuntamme liikkeistä useaan otteeseen sekä Tampereen laattoja myyvät liikkeet tuli koluttua myös läpi sielläpäin käydessä. Potentiaalisia laattamalleja tuotiin kotiin sovitukseen ja katseltavaksi, miltä ne näyttävät eri valaistuksessa. Välillä tuntui, että kaikki paikkakuntamme eri liikkeiden laattamallit vierailivat meillä vuoron perään ja niitä ajelutettiin milloin meille ja milloin taas takaisin liikkeeseen. Noh, onneksi kuitenkin on tällainen mahdollisuus ja valintojaan saa pohtia ja vertailla kotona rauhassa ja ajan kanssa. 1. sijaa piti kuitenkin koko ajan eräs molempia miellyttävä laatta ja muut mallit palautettiin kotisovituksesta kerta toisensa jälkeen takaisin liikkeisiin. Olin bongannut tämän meidän tulevan 30cm x 60cm kokoisen laattamme Laattapisteen valikoimaa tutkiessani. Aavistuksen eläväpintainen ja betonimainen harmaa matta seinälaatta oli juuri sopivan sävyinen ja tästä samasta laatasta löytyi myös se kovasti etsitty struktuuripintainen versio. Bingo!


Laattapiste, ppa minos ash, lpc classy 300, lattialaatta
Kuva: Kuistin Kautta blogi


Lähdin etsimään internetin syövereistä löytyisikö jostain rakennusblogista tai muualta kuvia kyseisestä laatasta ja olisiko jollain mahdollisesti juuri tätä kyseistä laattaa kylpyhuoneessaan. Helpottaisi kummasti päätöstä, mikäli laatan näkisi isommalla alalla tai valmiissa kylpyhuoneessa, eikä suunnitelmien tarvitsisi olla yhden laatan ja omien mielikuvien varassa. Etsintä tuotti tulosta ja löysinkin Kuistin kautta blogista juuri tätä kyseistä laattaa ja vielä kylpyhuoneesta. Laattavalintamme vahvistui näiden kuvien myötä entisestään. Otin yhteyttä tätä blogia kirjoittavaan Heidiin ja sainkin luvan jakaa pari kuvaa teidän kanssanne, jotta te blogimme lukijat saatte myös tulevasta kylpyhuoneen seinälaatastamme paremman käsityksen. Kuvat on ottanut siis Kuistinkautta blogin Heidi. Kiitos vielä, että saan jakaa ottamasi kuvat blogini lukijoille!
 



Päädyimme lopulta tosiaan tähän kyseiseen Laattapisteen laattaan ja enää piti etsiä siihen sopiva lattia, niin suunnitelmat voisi lyödä lukkoon. Kaatojen vuoksi meille ei voida laittaa kylpyhuoneen lattiaan isoa laattaa, vaan on valittava 10cm x 10cm laattaa. Toki tästä pienempikin laatta olisi vaihtoehto, mutta se ei tunnu sopivalta vaihtoehdolta. Vähän kyllä harmittaa, että meillä on keskellä kylpyhuoneen lattiaa niin sanottu perus kaivo, eikä mitään hienoa seinän viereen asennettavaa suorakaiteenmuotoista Vieserin lattiakaivoa laatoitettavalla kannella tai vastaavaa. Taisimme taloa suunnitellessamme kiinnittää huomiota ainoastaan vain kaivon symmetriseen sijaintiin suihkuihin nähden, emmekä edes pohtineet sen tarkemmin eri vaihtoehtoja ja niiden huomioon ottamista lattiavalussa. Onneksi lattiakaivoihin on saatavilla jos jonkinmoista kantta, joten eiköhän tästä kuitenkin vielä hyvä tule. Voi ostaa vaikka kalliimmat laatat, kun rahat eivät mene kaivoon ;)


lattialaatta tarjous, Porin väriässät oy, lattialaatta, sisustus, lattialaatan valinta
Pientä valinnan vaikeutta havaittavissa
Samasta laatasta olisi ollut saatavilla tuo 10 x 10 koko, mutta halusimme lattialaatan olevan kuitenkin aavistuksen tummempi kuin seinä. Aloimme seuraavaksi metsästämään seinälaatan kanssa yhteensopivaa lattialaattaa. Saimme onneksi pitää yhtä Laattapisteen seinälaattaa meillä pidempään vertailussa, joten tämän kanssa oli helppo kiertää vertailemassa lattialaattoja läpi. Kiitokset Laattapisteelle tästä mahdollisuudesta. Useampi liike kierrettiin taas läpi ja lattialaatat kävivät vuorostaan kotisovituksessa. Pohdittiin ja mietittiin. Viimein meillä oli kotona 3 potentiaalisinta hieman seinälaattaa tummempaa lattialaattaa, jotka sopivat hyvin yhteen seinälaatan kanssa. Näiden väliltä ajattelimme tehdä päätöksen. Toisin kuitenkin kävi ja laattoja takaisin palauttaessa teimme lopulta muutoksen suunnitelmiin ja otimme lopulta sen seinälaatan kanssa samaa sarjaa olevan 10 x10 laatan lattiaan, vaikka alkujaan se jo kertaalleen hylättiinkin. Nyt ei tarvitse lattiankaan osalta pelätä kalkkijäämiä ja siivoamisurakkaa niin kovin. Toivotaan, että olemme tyytyväisiä valintaamme vielä silloinkin, kun laatat ovat valmiina paikoillaan. Visio tulevasta kylpyhuoneesta vaikuttaa ainakin tällä hetkellä oikein hyvältä.



Tarkoituksenamme on laittaa kylpyhuoneeseen mustia tehosteita, jotka tulevat kivasti esiin laatasta ja tuovat tilaan kontrastia. Ajatuksena on laittaa mustat koukut pyyhkeille, mustat koristelistat rajaamaan seinälokeroita ja ikkunanpieliä. Shampoot ajattelin laittaa myös jo valmiiksi ostamiini mustiin pumppupulloihin, sillä näyttäväthän ne huomattavasti yhtenäisemmältä ja kauniimmalta verrattuna erivärisiin shampoo ja hoitoaine pulloihin. Mustat suihkusetit olisivat myös kovasti miellyttäneet silmääni, mutta järki oli otettava käteen tämänkin asian kanssa, koska en kuitenkaan halua mustaa kalkkiin peittynyttä suihkua putsailla viikoittain, sillä siinä jos jossain se hemmetin kalkki ainakin näkyisi heti. Aiemmin kirjoittelinkin jo meidän tulevista Oraksen sadesuihkuista. Kylpyhuoneen katto tulee olemaan mustaa paneelia ja sauna tulee olemaan mustavalkoinen, joten sopii tyyliin. Saunasta tulossa lähiaikoina ihan oma postauksensa. Suihkutilaan tulee himmennettävä valaistus, joten tunnelmaa on helppo luoda myös valaistuksen avulla.
 



(Voit klikata kuvat suuremmiksi )


Laattapiste, ppa minos ash, lpc classy 300, lattialaatta
Kuva: Kuistin Kautta blogi
 


Laattapiste, ppa minos ash, lpc classy 300, lattialaatta
Kuva: Kuistin Kautta blogi


2 kommenttia:

  1. Hei,

    Onko teillä siis seinässä ja lattiassa LPC Minos tuhkanharmaa? Nykyään nimellä LPC Classy? Kiinnostaisi tietää minkä valmistajan ja mikä sävy teillä laattasaumoissa?

    VastaaPoista
  2. Moikka!

    Kiitos viestistäsi! Juu kyllä juuri tuo laatta kyseessä. Sekä seinässä, että lattiassa sama laatta mutta vain eri koossa. Laatat saumattiin cascon manhattan nimisellä sauma-aineella. Tuli kyllä paljon vaaleammat saumat miltä malli näytti. Sopii kuitenkin kivasti laatan kanssa, joten ei onneksi katastrofi :) Silikoni myös cascon manhattania, sen sävy oikein nappivalinta kyseisten laattojen kanssa.

    Lisää kuvia kylpyhuoneestamme löydät painamalla tuosta sivun reunasta kylpyhuone / sauna tunnisteita niin pääset moniin postauksiin, joissa näkyy kylpyhuoneen laattoja ja saumoja tarkemmin :)

    Mukavaa syksynjatkoa!

    VastaaPoista

Hienoa että löysit blogiini. Toivottavasti viihdyit! Olisi mukava jos jättäisit kommenttia vierailustasi.