maanantai 28. elokuuta 2017

Käytännönjärjestelyjä

Mistähän sitä oikein aloittaisi. Kovasti on ollut hoidettavaa ja selvitettävää asiaa viime päivien aikana tiedossa. Jukkatalolta saimme pääpiirroksista koevedokset ja ne piti tutkia tarkasti läpi, että kaikki piti paikkansa ja piirrokset olivat juuri sellaiset kuin olimme halunneetkin. Tämän jälkeen suunnitelmat tultaisi lyömään lukkoon ja muutoksia ei enää tehdä. Tai toki tehdä voi, mutta näiden piirrosten jälkeen ne ovat sitten maksullisia. Parempi siis katsoa kerralla tarkasti kuntoon. Muutama muutos vielä tehtiin, muun muassa talon sisälle tuleva sähkökaappi piti siirtää pois teknisestä tilasta aiempien suunnitelmien vastaisesti. Sähkökaapin edessä tarvitsee olla tyhjää tilaa ja se upotetaan seinään sisälle, joten aiemmin suunnittelemamme paikka ei tämän vuoksi soveltunut. Toisen makuuhuoneen vaatehuoneesta löytyi lopulta sopiva paikka kaapille, näkyville en sitä halunnut. Päätimme ottaa myös talon toiseen päähän yhden vesipostin lisää, sillä se helpottaisi tulevaisuudessa esimerkiksi terassille tulevan paljun täyttöä. Keittiön pientä ikkunaa siirsimme myös 20cm toiseen suuntaan ja näin ollen mahdollistimme enemmän tilaa yläkaapeille. Muita suurempia muutoksia ei piirroksiin tehty.


Parin päivän sisällä saimmekin jo postissa viralliset pohjakuvat ja piirrokset. Tässä ne nyt oli, meidän tulevan kodin suunnitelmat lopullisesti lukkoon lyötynä! Mukana myös yksi piirros johon kävimme pyytämässä naapureilta kuittaukset, että ovat tietoisia millainen talo heidän naapuriinsa sitten tulee. Kenelläkään ei onneksi ollut mitään huomautettavaa ja nimet saimme papereihin helposti. Tuli tutustuttua samalla tuleviin naapureihimme ja oikein mukavalta naapurustolta vaikuttaa. Kovasti toivottelivat onnea ja tsemppejä tulevaan projektiin.


Naapurien kuulemispaperi


Kaiken tämän keskellä on koitettu töiden ohella pakata muuttolaatikoita sitä mukaan kun saamme tavaroita käytyä läpi. Osa tavaroista menee tietenkin vuokrakämppäämme, osa vanhempieni luokse varastoitavaksi uutta taloa odottamaan, osa myyntiin ja osa hävitykseen. Onneksi urakkaa hieman helpottaa se, että minun taloni myynnin kohdalla tuli jo käytyä osa tavaroista läpi sillä ajatuksella, että hävitetään ne joita ei uudessa talossa tulla tarvitsemaan. Kuitenkin tässäkin ajassa on sitä tavaraa ehtinyt taas kertymään oman taloni myymisen jälkeen kiitettävästi. Facebookin myyntiryhmät ja tori.fi on tullut taas tutuksi ja hienosti on tavaraa mennyt kaupaksi. Otettiinpa vielä tähän kaaokseen kirpputoriltakin myyntipöytä. Ihan kuin tässä ei olisi ollut tarpeeksi hommaa ilman, että joutuu vielä hinnoittelemaan tuotteita ja kuskaamaan niitä kirpputorille.



Muuton ajankohdalle ei jäänyt paljon vaihtoehtoja, sillä mieheni ja minun työvuorot menevät taas vaihteeksi melko ristiin. Avaimet vuokrakämppään saamme elokuun viimeisenä maanantaina ja saman viikon torstaina täytyy talo luovuttaa uusille asukkaille. Ainoa yhteinen vapaa ajankohta on maanantai, jolloin saamme vuokrakämpän avaimetkin, joten silloin muutetaan. Minä pirteänä suoraan 12h yövuoron jäljiltä, mutta eiköhän siitäkin selvitä.


Nyt jatkamaan pakkaamista....

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Hienoa että löysit blogiini. Toivottavasti viihdyit! Olisi mukava jos jättäisit kommenttia vierailustasi.