maanantai 12. helmikuuta 2018

Rakentaminen ja parisuhde

Alussa kun pohdimme olisiko talon rakentaminen meille sopiva vaihtoehto, niin kuulimme paljon negatiivista kommenttia rakennusajasta ja siitä, miten se kiristää parisuhdetta ja ajaa lopulta eroon:

" Älkää alkako, ero tulee kuitenkin."
" Ei kannata, on niin rankkaa, että ero tulee."
" On tiukkaa rahasta, jaksaminen on kortilla ja rakentaminen stressaa valtavasti puolin ja toisin."
" Ei ole aikaa mihinkään muuhun, kuin rakennuksella oloon. Eikä parisuhteelle ole aikaa."

Näitä riitti. Tonttimme myyjäkin oli eronnut ja naapurien kuulemisreissulla tuleva naapurimmekin kertoi, kuinka koko naapurusto oli eronnut ja asukkaat vaihtuneet sen myötä. Olimmeko rakentamassa jollekin ero kohtalolla kirotulle alueelle? Tiesimmekö varmasti mihin olemme ryhtymässä ? Toki välillä tuli oikeasti mietittyä, että tuollaistako se oikeasti on, eikö voi rakentaa sovussa ja pysyä yhdessä onnellisesti? Eikö rakentamisesta voi nauttia, iloita yhdessä onnistumisista ja olla onnellinen, kun rakennusprojekti etenee suunnitellusti? Onneksi näitäkin tapauksia kuitenkin löytyy ja mekin uskalsimme hypätä omakotitalon rakentajien joukkoon. Päivääkään emme ole katuneet!

Rakentaminen ja parisuhde
Blogin kirjoittaminen ja etenkin sen julkaiseminen oli iso virstanpylväs projektissamme. Kaikki pääsevät seuraamaan, kuinka projektimme sujuu, niin tutut kuin tuntemattomat. Eräskin lukemani rakennusblogi päättyi, kun pariskunta ajautui eroon. Tällaista kohtaloa en meille, enkä meidän blogille kyllä halua. Eikä tilanne onneksi sellaiselta näytä, että tällaista tarvitsisi edes ajatella. Päinvastoin, rakentaminen on parantanut suhdettamme huomattavasti. Olemme oppineet kommunikoimaan paljon paremmin, oppineet tekemään ratkaisuja ja päätöksiä yhdessä sekä miettimään sellaisia vaihtoehtoja, jotka miellyttävät molempia. Olemme oppineet ottamaan toisen mielipiteen paremmin huomioon, sillä melkein kaikki päätökset pitää kuitenkin tehdä yhdessä. Tai ainakin osata esittää ne niin, että lopullinen päätös olisi mukamas yhteinen päätös. Itsehän olen saattanut päättää muutaman asian talomme suhteen jo etukäteen, mutta ei siitä sen enempää :D .

Päätimme jo rakennusprojektin alussa ero kommentteja aikamme kuunneltua, että yhdessä pysytään ja jos ongelmia ilmaantuu, niin ne selvitetään yhdessä, kuten tähänkin asti. Se tosiasia hyväksyttiin jo alussa, että varmasti rankkaa tulee jossain kohtaa olemaan, väsymys alkaa painamaan ja edellä mainittujen myötä saattaa hermokin välillä kiristyä. Päätimme myös, että kaikkea vapaa-aikaa ei tulla viettämään rakennuksella, vaan välillä otetaan aikaa parisuhteelle ja käydään esimerkiksi kylpyläreissussa. Saadaan tällä tavoin ajatuksia hetkeksi muualle ja aikaa toisillemme. Tämän olemme kokeneet hyväksi päätökseksi, sillä rentoutuminen onkin tullut välillä tarpeeseen ja ajatuksia on saatu edes hetkeksi muualle kuin rakentamiseen. Tosin joka kerta on samassa reissussa poikettu matkan varrella esimerkiksi Ikeaan tai Bauhaussiin rakennusprojektiin liittyen. Reissujen tarkoitus on kuitenkin toteutunut ja olemme olleet poissa rakennukselta ja antaneet aikaa parisuhteellemme sekä toisillemme. 

Miten parisuhde kestää talon rakentamisenMolemmat olemme vuorotyössä ja välillä on muutamia peräkkäisiä päiviä, ettemme näe toisiamme lainkaan, sillä molemmat teemme 12 tuntisia vuoroja. Toinen on jo lähtenyt töihin, kun toinen pääsee töistä kotiin ja päinvastoin. Olemmekin suunnitelleet ja rakentaneet taloa pitkän matkaa myös tekstiviestien ja whatsApp sovelluksen välityksellä. On vaihdettu ajatuksia ja suunnitelmia viestein ja kuvin, jos toinen on töissä ja toinen vapaalla. On laitettu viestiä, kuinka talolla on jokin asia edennyt toisen töissä ollessa. Olemme ottaneet toisemme näin huomioon ja halunneet jakaa näitä rakennusprojektin tuomia ilon hetkiä keskenämme, vaikka emme molemmat ole samaan aikaan paikalla.

Itseään ei ole tarkoitus polttaa loppuun missään nimessä, vaan rakentamisen pitää mielestämme olla mukavaa. Toki välillä on kiirettä ja pitää tehdä päätöksiä päätösten perään, stressiäkin pukkaa. Olemme kuitenkin välttäneet suurimman stressin ehkä sillä, ettemme ole luoneet liian tiukkoja aikatauluja. Emme ole lyöneet lukkoon mitään tiettyä muuttopäivää, joten siitä ei tarvitse stressata. Molemmat haluamme talon reippaasti valmiiksi, mutta sitä mukaa tehdään, mitä töiden ohella ehditään. Aikaa pitää jäädä nukkumiseen, arjen pyörittämiseen sekä toisillemme ja ystävillemmekin. 4-jalkaisia karvaturrejamme tietenkään unohtamatta. Toki aikaa esimerkiksi ystävien näkemiseen ei ole nyt rakennusprojektin aikana ollut yhtä paljon kuin ennen, mutta onneksi ystävät tulevat välillä poikkeamaan talolla ja saamme viettää mukavan rupatteluhetken rakentamisen lomassa. Kiitokset Liisalle ja Antti-Jussille viime sunnuntain laskiaispulla hetkestä :)

Ajaako rakentaminen eroon? Miten parisuhde kestää talon rakentamisen?
Rakentamisajan voi mielestäni hyödyntää yhteisenä yhdessä vietettynä aikana. Me olemme ainakin rakentamisen lomassa ehtineet juttelemaan niin paljon asioista, että voisi jopa sanoa, että olemme oppineet toisistamme lisää. Mikko on ainakin oppinut paljon lisää kärsivällisyyttä hahmottamisongelmani takia. En osaa millään hahmottaa etenkään mitään mittoja tai kokoja mielessäni, vaan minun pitäisi nähdä kyseinen tila/asia suoraan edessäni konkreettisesti. Useasti on pakko ottaa mittanauha käteen ja mitata vastaavat mitat ja piirtää ne vaikka lattiaan hahmottamista helpottamaan. Mikko onkin jaksanut kerta toisensa jälkeen mitata samoja huoneita uudelleen ja uudelleen, jotta uskon niiden olevan sopivan kokoisia tai osaan hahmottaa, kuinka paljon esimerkiksi tuleva sohvamme vie tilaa olohuoneesta. Kiitos hänelle kärsivällisyydestä!

Saadaan onneksi olla onnellisia, että rakennusaika on sujunut meiltä näin kivuttomasti. Toki pientä sanaharkkaa välillä tulee ja väsymyksen painaessa päälle saattaa hermo olla kireällä, mutta nämä kuuluvat asiaan, eikä kumpikaan ota näistä itseensä. Rakentaminen on ollut yksi hienoimmista asioista, mitä olemme kokeneet yhdessä. Olenkin ollut välillä jopa murheissaan, kun talo on valmistunut niin nopeasti ja rakentaminen loppuu jossain kohtaa! Kaikki on mennyt niin nopeasti! Juuri iloitsimme elementtien pystytyksestä, sitten ensimmäistä kertaa tulevan talon valetulla lattialla kävelystä, kun taas hetken päästä on jo kävelty huoneesta toiseen tunnustellen, miltä tuntuu kulkea tulevassa kodissamme, kun väliseinät ovat pystyssä. Mahtavia onnistumisen ja ilon tunteita kerta toisensa jälkeen. Näitä on ollut mahtava jakaa ja kokea rakkaan ihmisen vierellä.

Haluankin kiittää miestäni tätäkin kautta siitä, että rakennusprojekti on sujunut meidän kahden osalta hienosti ilman suurempia riitoja ja hänellä on riittänyt kärsivällisyyttä rakentaa taloa kanssani. Rakentaminen on ollut mukavaa ja projekti on ollut tähän mennessä meille ainakin todella opettavainen kokemus. Olemme hyötyneet tästä monin tavoin parisuhteemme kannalta, joka on vahvistunut entisestään. 26.12.2017 lähtien olemme rakentaneet tulevaa kotiamme sormukset sormissa kihlaparina <3 Toivotaan, että kaikki sujuu tästä eteenpäinkin yhtä sujuvasti, kuin tähänkin asti. Vielä riittää hurjasti tekemistä, ennen kuin muuttopäivä uuteen kotiin koittaa!

2 kommenttia:

  1. Ihana teksti! Pystyin kyllä todella hyvin samaistumaan. Ihan liikaa toitotetaan noita erojuttuja rakentajille. Useinpa vielä sellaisten toimesta, jotka eivät ole oman talon eteen laittaneet tikkuakaan ristiin...
    Ja hei kovasti onnea kihlaparille ja tsemppiä projektiin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentistasi ja onnitteluista :) Samaa mieltä, useimmiten ne ero jutut tulivat juurikin heiltä, jotka yllä mainitsit...

      Poista